tiistai 1. elokuuta 2017

Täydellisen onnellinen

Tämä on niitä hetkiä elämässä
kun kaikki on hyvin
ja olen niin järjettömän onnellinen
että voisin oikeasti antaa kyynelten tulla

Olen rakastunut
en sillä tavalla
mutta rakastunut kuitenkin

Ilo kuplii sisälläni
saaden suupieleni 
kohoamaan hymyyn
jota on mahdoton teeskennellä

Näitä onnen hetkiä ei koe usein
mutta tänään tunnen olevani
lähempänä taivasta kuin koskaan ennen

Olen kiitollinen perheestä ympärilläni
enkä tahdo mitään enempää
kuin pitää teidät vierelläni

lähellä omaa sydäntäni 

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Sydämen lyöntisi

Kaipaan Sinua päivä päivältä enemmän
haluan nähdä kasvosi
tuntea, että olet siinä, vierelläni

Sydämeni ei osaa enää lyödä
ilman Sinua, ilman läsnäoloasi
Rakkautesi täytti sieluni
enkä osaa pyytää mitään enempää

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Sun luonas mun sieluni rauhoittuu
hiljaiseen palvontaan,
kasvojas etsin, kunnes löydän

Lähemmäs sydäntäsi,
syvemmälle rakkauteesi
anna mun tuntea sut kokonaan

Hukuta mut rakkauteesi
ota mut syliisi
lähelle sydäntäsi
tahdon kuulla sydämen lyöntisi

Isä, lähemmäs sydäntäsi
syvemmälle rakkauteesi

All love

I'm just thinking... could this happines just be true?
It feels like I'm not here anymore. All the pain is gone.
I don't feel it anymore. I haven't been feeling pain in a long time.
It is gone. Really gone.
I think that what take the pain away was you.
All love in the same package.
A love take my pain away.
All love.

Se on hassua. Elin kivun voimalla, kirjoitin kivusta käsin ja luovuuteni toimi vain sen kautta. Kun sitä alettiin pala kerrallaan ottamaan pois, minä menetin luovuuteni, koska en osannut enää tehdä mitään, jos en voinut ammentaa inspiraatiota siitä repivästä tunteesta, joka painoi sydäntäni.
Se oli kuin jo parantunut haava, mutta revin sen aina uudelleen auki, jotta saisin kirjoittaa. En osannut kirjoittaa ilman sitä. Kunnes minut opetettiin siihen uudelleen.
En ole kirjoittanut kovin paljon ilman normaalia inspiraationi lähdettä. Muutaman postauksen vain. Mutta jotain kuitenkin. Ja se ajaa minua eteenpäin. Halu kirjoittaa. Se ei ole koskaan kadonnut mihinkään, en vain ennen tätä ole oppinut käyttämään luovuuttani onnesta käsin. Tai Hänestä käsin. Nyt on aika opetella sitäkin. Tuntuu vain siltä kuin jotain uutta olisi alkamassa.
Ehkä minä vielä joskus opin kirjoittamaan samalla tavalla kuin ennen ja yhtä kauniisti. Mutta ilman sitä, että minun pitää repiä vanhat haavat auki uudelleen. Tai hankkia uusia.
On aika kirjoittaa niin, että on onnellinen. On aika kirjoittaa ilman, että syntyvän tekstin vuoksi täytyy satuttaa itseään. Sen aika on ohi. Uusi aika on alkamassa. Haluan uskoa niin.

yep, I know. Siellä on aivan varmasti kielioppivirheitä.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kaiken

Voinko todella sanoa rakastan
kun tuntuu ettei se sana riitä,
se merkitsee liian vähän
Eikä se kuvaile sitä tunnetta,
mitä tunnen sisälläni

Mielessäni kaikuu yksi sana
perhe, perhe, perhe

Veljiä enemmän kuin uskalsin toivoa
siskoja, joita rakastan enemmän kuin omaa sieluani

"Oot rakas pikkusisko,
ja antaisin vaikka henkeni edestäs"

"Mä rakastan sua"
"Mäkin rakastan sua"

Sattuu.
Koska saan enemmän kuin kuvittelin

Ehkä viimein ymmärrän sen,
mihin meidän länsimaalainen kulttuurimme
ei ole pitkään aikaan yltänyt;
Rakkaus on niin paljon muutakin
ja minä olen löytänyt sen kaiken

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Veljelleni

Olen varma, että monet tytöt
ovat jossain vaiheessa elämäänsä
haaveilleet isoveljestä
Isoveljestä, joka suojelee ja pitää huolta

Enkä minä ollut poikkeus


Eiköhän jokainen tyttö ole hiekkalaatikolla toivonut
että kun ilkeä isompi lapsi vie sun hiekkalapion,
olisi olemassa veli, jonka luokse juosta itkemään
"Toi kiusaa! Mee lyömään sitä turpaan!"

Pieni hölmö kuiskaus taivaalle,
pienen lapsen huulilta
"Anna mulle isoveli"
ja vaikka se ei ollut biologisesti mahdollista,
Hän vastasi silti

Aamuvarhaiselle valvottuja öitä
niin monta kupillista teetä, etten osaa laskea
monia askelmia koko ajan syvemmälle
toistemme sieluihin
ja jopa muuriemme taakse

Kun mietin sitä, mitä olen saanut
sinun kauttasi minun elämääni
päässäni soi vain yhden laulun sanat
"Kiitän Luojaani sinusta"

Palalle sieluani

"kiintyi Joonatan kaikesta sielustaan Daavidiin, 
ja Joonatan rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa"

Olemme kuin kaksoset
niin paljon meissä on samaa
Samoja tapoja, samanlainen menneisyys
jopa samanlainen tapa kuulla Häntä

Kuin kahtia revitty valokuva,
joka ei ole täydellinen ilman toista puolikasta
ja vasta kun ne laitetaan vierekkäin,
koko kuva saa merkityksensä uudelleen

On vaikeaa löytää edes sanoja
kuvailemaan sitä, millainen siunaus
sinä olet minun elämälleni

"Minne sinä menet, sinne minäkin menen
minne sinä jäät, sinne minäkin jään"

En tahdo milloinkaan päästää irti siitä
mitä olen löytänyt sinun kanssasi
Olen löytänyt paljon, saanut paljon
ja nähnyt enemmän kuin tarpeeksi
ja mikään siitä, ei ole mitään verrattuna siihen
mitä sinä merkitset minulle

Olet rakkaampi kuin tiedätkään
olet osa sieluani
olet enemmän kuin osaat kuvitella

Siskolleni

Kaksi vuotta ensikohtaamisesta
ja me vannomme, että emme kadota toisiamme
ja me pidimme sen lupauksen
koko viikonlopun ajan

En ehkä silloin, kaksi vuotta sitten
kahvilan pöydässä istuessani
olisi osannut uskoa,
että hänestä tulee minulle niin rakas
niin tärkeä ja niin kuin sisko

Sisko, joka nostaa minua ylös silloin
kun en itse usko omiin kykyihini
sisko, joka soittaa minulle silloin
kun sitä eniten tarvitsen

Emme ole kovin samanlaisia
enkä usko, että olisimme kohdanneet
jollei se olisi ollut niin selvästi Isämme tarkoitus

Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä

Ja ne unelmat, joita sydämelleni on laskettu,
huutavat sitä, että niitä hetkiä tulee lisää
Enemmän kuin tarpeeksi,
emmekä me siltikään tule kyllästymään toisiimme

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pala taivasta

"Minä rakastan näitä 
iltojani kanssas sun 
kun hetken päässä aamu odottaa

ja me nauramme 
ja silmiämme pyyhimme 
ja helppo huominen on unohtaa"


Väsymys paistaa silmistämme
mutta me emme tahdo vielä lähteä kotiin
vaikka tiedämme
että huomennakin aamu valkeaa
ja meillä on aikaa vielä senkin jälkeen
ja jokaisena päivänä aina siihen asti,
kunnes aurinko ei enää nouse sijoiltaan

Perhe, joka on punottu yhteen sieluistaan
Rakkaus, joka tuntuu ylittävän jokaisen rajan
kukaan ei ole koskaan päässyt näin lähelle

Vaikka joskus aroin sydämin katsomme,
ehkä jopa pelkäämme
niin me silti toisiamme kannamme

En ole koskaan löytänyt mitään vastaavaa
ja kun aamuneljältä olen menossa nukkumaan
nostan katseen taivaalle, huokaan kiitoksen
"Isä kiitos näistä siskoista. Kiitos näistä veljistä"

Anna minun aina rakastaa
oppia syvemmin tuntemaan
Kulkemaan vierellä silloinkin
kun toisen jalat mustaan maahan vajoaa
Syleilemään silloin,
kun onnenkyyneleet purot kasvoillensa maalaa

Tahdon oppia syvemmin rakastamaan,
koska tämä onni on kuin pala taivasta,
jota saan kantaa käsissäni
Ja niin arvokasta,
etten voisi koskaan uskoa teistä irti päästäväni

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kirjani

Entä jos alkaisin kirjoittaa vain itselleni ja kirjalleni. En sinulle, heille tai teille. En edes meille. Kirjoittaisin sielustani palasia paikkaan, josta kukaan muu ei voisi niitä lukea. Olisivatko tarinani erilaisia, jos tietäisin, ettei kukaan tule koskaan näkemään niitä? Tai että ne saisivat pysyä aina salassa.
Olenko rehellinen itselleni, jos joudun sensuroimaan lauseita kauniimpaan muotoon, ettei kukaan ajattele minusta toisin. Minunhan kuuluisi olla se hyvä ihminen. Ja niin minä olenkin, en minä toiseenkaan suuntaan ole menossa. Mutta minunkin sielussani on vielä niitä paloja, jotka tahtoisivat sanoa rumasti. Tahtoisivat kertoa pelottavia tai "vääriä" asioita, jotka toisten mielestä eivät sovi minun suuhuni.
Löytäisinkö jotain uutte inspiraatiota siitä, että tietäisin, että minun ei tarvitse kaunistella mitään. Ei mitään, eikä kenellekään?
Vai olisiko se sama asia kuin aloittaa anonyymisti jossain muualla, ilman kasvojani? Vai kaipaanko vain sitä, että edes kerran saisin sanoa paskaa rumemmin. Näetkö, en sanonut niitä sanoja äskenkään, vaan korvasin sen paskalla. Koska luulen, etteivät ihmiset hyväksy minua, jos näkevät, että joskus ajattelin toisin.
Onko se vain huumaa, joka huomenna tas katoaa?
Avasin uuden kirjan, päiväkirjan. Intiasta saapunut on täytetty loppuun viimeistä sivuaan myöten ja nyt käsissäni on isompi, kirjamaisempi päiväkirja. Ja paksumpi. Sen sain, kun valmistuin vihdoin lukiosta. Oppisinko joskus elämään niin luovaa elämää, että saisin kirjoittaa mitä tahansa ja se olisi juuri sellaista kuin olen aina haaveillut.
Se kirja tuijottaa minua kuin kaivaten sanoja sisäänsä. Minun käsialani vain ei ole kaunista. Entä jos kadotan ajatuksenjuoksuni sillä aikaa, kun yritän tehdä kirjaimista kauniita? Tietokoneen näppäimistöllä kaikki se on niin helppoa.
Minä aion ainakin yrittää. Yrittää olla ensi kertaa ehkä viiteen vuoteen kirjoittaa kaiken. Ennen blogeja. Ennen tätä. Ennen niitä.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Sydänverellä

Minua raastoi nähdä ne sängyt
vieri vieressä, kauniista puusta veistettynä
pienet valkoiset patjat niiden sisällä
ja jotkut suloiset pussilakanat peittojen päällä

Se nostaa kyyneleet silmiini
ja ahdistuksen rintaani
en voi kuin kääntää katseeni
ja kuvitella, etten koskaan nähnytkään niitä

Vatsassani on musta solmumöykky
jota ei avaa kuin haaveeni toteutuminen
Mutta entä jos se ei koskaan toteudukaan?

Tuntuuko minusta silloin aina tältä
että jokin minusta puuttuu
että en ole kokonainen
jollen saa sitä, mitä tahdon

Sisimpäni tuntuu tyhjältä
koska tiedän, että siellä voisi olla jotain muuta
kuin se typerä solmukasa
joka kiristyy vielä vähän tiukemmalle aina
kun näen jotain sellaista
jonka uskon kuuluvan myös minulle

Olen hokenut sitä monille kuukausien ajan
ei se oo väärin näyttää että sä oot rikki
ei se oo väärin kaivata asioita, joita et omista

Ja tänään olen itse samassa veneessä
ja uskon, että se on ihan *** väärin
ja etten saa kaivata mitään
mikä tekisi minut onnelliseksi


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Hukkunut

"Jonakin päivänä sä saat kaiken sen, mistä oot haaveillut"
"Et sä voi luvata mitään sellaista"

Ja kuten me kaikki tiedämme, katteettomat lupaukset eivät koskaan johda mihinkään. Ja niistä jää jäljelle vain salassa itkettyjä kyyneleitä. Ja jos meiltä silti kaiken sen jälkeen kysytäisiin, tahdommeko uskoa unelmiin, me silti vastaisimme kyllä.
Me vastaisimme aina kyllä, koska olemme typeriä unelmoijia, jotka luulevat aina saavansa kaiken haluamansa, vaikka elämä olisi kohdellut kuinka kaltoin. Ja niin me uskomme ja hukuttaudumme yhä uudelleen ja uudelleen siihen valheellisien kuvitelmien mereen, joka jonakin päivänä vielä hukuttaa meidät ja me vihdoin ymmärrämme, ettemme voi saada mitään, mistä olemme aina haaveilleet. Koska se ei ole meidän käsissämme.

Ja silti joku pieni päässäni kuiskaa, että minä saan uskoa ja haaveilla. Ehkä olen liian heikko, enkä osaa katsoa todellisuutta silmiin. Ja niin minä olen yhtä typerä kuin muutkin ja kävelen siihen aallokkoon ja toivon, että meren pinta kantaa. Että se toteutumattomien haaveiden myrsky ei hukuta minua ja etten minä ole se, joka vajoaa pohjaan.

Ja niin minä löydän itseni tuijottamasta ulos ikkunasta lumista maisemaa, jossa auringonsäteet heijastuvat valkoisista kiteistä silmiini. Kyyneleet kimmeltävät poskillani kun toivon, että minä olisin se, jonka haave kantaa. Minä olisin se, jonka rukouksiin vastataan. Kuinka monesti olenkaan aloittanut päiväni hokemalla sanaa pliis, pliis, pliis ja lopettanut iltani itkien sängyssä hokien sanaa miksi, miksi, miksi. Ja kun ne onnettomat nyyhkäykset vavahduttelevat koko kehoani, minä silti kuulen sen typerän äänen pääni sisältä, joka vakuuttaa, että vielä on toivoa.

Minä haluan uskoa päivään, jolloin saan sen, mistä niin kovasti haaveilen. Tahdon uskoa, että unelmani kantaa. Uskoa siihen, että isäni on hyvä. Jollen usko, olen jo hukkunut.

Hukuta mut unihiekkaan
älä herätä koskaan
anna mun vajota pohjaan
mariaanien hautaan

perjantai 17. helmikuuta 2017

Rumpelstiltskin

"Sellaista tosirakkaus on. Se voi lipsahtaa sormistasi.
Se on taioista kaikkein voimakkain. Vain se voi purkaa joka kirouksen.
Ja siksi sitä on suojeltava kaikin keinoin."



Ja juuri se mies, jonka et koskaan uskoisi rakastuneen
kertoo sinulle tarinaa rakkaastaan,
joka valaisi hänen elämänsä pimeyden
yhdeksi ohikiitäväksi hetkeksi
jonka jälkeen oli taas pimeää

Kuin ohikiitävä onnenvalo, joka valaisi synkkyyden meren
ja ne lukemattomat aallokot, jotka olivat mustaa täynnä vain
yksi ainoa katse naiselta, joka pystyi koskettamaan hänen sieluaan
ja hän hetken tunsi tarinan, josta muut kertoivat laulujaan

Ja kun tuon ohikiitävän hetken jälkeen
hänen rakkautensa katoaa
uneen, josta ei yksikään ole herännytkään
hän vaipuu takaisin entiseksi itsekseen
ja vain harvat muistavatkaan, että joskus
hän uskoi rakkauteen ja elämään parempaan

torstai 29. joulukuuta 2016

Tiedäthän sen?

Kun luon katseeni taivaalle, joka maalautuu vereen, enkä voi olla miettimättä sitä, miten monta erilaista valintaa olisin voinut tehdä, että näin ei olisi käynyt. Ja silti tiedän, etten olisi tehnyt mitään toisin. Olisin valinnut joka ikisen väärän valinnan, koska ne huonot päätökset ja murskaavat sydänsurut johdattivat minut siihen, että katson tämän maailman tuhoa kauhuissani ja kyyneliä poskillani, mutta käsi sinun kädessäsi.

Oli elokuun ensimmäinen päivä, kun ojensit minulle kätesi ja esittelit itsesi. Sieluton hirviö, joku sanoi. Ja minä luulin sitä vitsiksi.

Kynnet, jotka syttyivät itsestään tuleen, eivätkä sammuneet. Silmät, jotka janosivat koko ajan lisää, tahtoivat nähdä enemmän. Vielä yksi kerros vaatetta pois hänen päältään. Vielä yksi pala hänen sydämestään mukaasi.

Kun auto luisui pimeillä kujilla melkein 180 asteen kulmissa, minä en enää pelännyt. Koska tiesin sinun hallitsevan pienimmätkin liikkeet.

Joki, jonka alla virtasi toinen joki. Mustanaan verta. Joki, joka ei koskaan tyrehtynyt, kasvoi vain. Sen alkulähteellä ei ollut kukaan käynyt. Paitsi ne, jotka sen aloittivat. Sinä olit yksi ensimmäisistä.

Kuristava ote kaulallani, joka vannotti pysymään erossa kaikesta tästä. Uhmakkaat silmät, jotka eivät suostuneet luovuttamaan.

Puristava tunne siitä, että olen tehnyt väärin enemmän kuin kukaan muu koskaan. Valinnut huonoimmat reitit ja sylit, joihin käpertyä.

Hiljainen kuiskaus keskiyöllä korvaani: "olethan silti minun?"

"Olen."

Ja koska jumalatar ei saa rakastua ihmiseen, joki virtasi taivaalle manalan sijaan. Koko maailma sai kohdata sen vihan maljan, joka olisi kuulunut kahdelle rakastavaiselle. Ja vaikka näen ihmisten huutavan ja kärsivän, itkevän menetettyjä elämiään, minä en kadu. Pidän sinut vierelläni, kunnes kuolen itsekin.

Tiedäthän sen, Nemesikseni?

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Game on

Mä en jäänyt rannalle ruikuttamaan
sähän sitä sanoit, että onni kuuluu omiin käsiin
mitä sä siis enää itket,
kun mä löysin kaiken sen,
mistä sä vaan haaveilit

Ansaitsin kaiken sen,
mistä sinä vain haaveilit
niiden lakanamajojen alla
Kaikki unelmat, joita kuiskit korvaani
minä sain ne yksi kerrallaan

Ei, en varastanut niitä sinulta
sinä et edes työskennellyt niiden edestä
Sinä haaveilit isosta urasta
kauniista vaimosta
lihavasta kukkarosta
ja aurinkoa täynnä olevasta valokuva-albumista

 Jokainen, joka meidät näki
olisi vannonut, että sinä saat kaiken
ja minä olen vain riippakivi sinun selässäsi
jonka heität pois sopivan ajan kuluttua

Sinä aloit uskoa puheisiin
etkä tehnyt mitään niiden eteen
ja minä pääsin haukkaamaan isomman palan
siitä omenasta,
jonka piti olla meidän yhteinen

Peli ei ole vielä menetetty,
rakas, kisataanko?

Sitä oikeaa ei koskaan ollutkaan

Sormiani polttaa, kun kosketan
enkä silti tahdo lopettaa
Huuliani kihelmöi kymmenkertaisesti
huulirasvan verran
Lupasin, et sä saat tehdä mulle mitä vaan
ota mut kokonaan
tai älä ollenkaan
mut tee ihan mitä vaan
kunhan et jätä lojumaan

Mä opettelin suutelemaan
ja koskettamaan
mä opin jopa valehtelemaan
Sä suutelit mun silmäluomia ja sanoit
et kaikki järjestyy
Mut missään ei oo enää järkeä
ja mä pyörittelen päässäni ajatusta
et pitäiskö mun lähteä

Sä valehtelit taas,
et olit muka ylitöissä
Juokset paikasta toiseen puhelin kourassa
ja huudat deadlineista
Ja vaikka yhekskyt prossaa on töitä
silti sielä on niitä puheluita,
joista sä et puhu totta
Ja mä nielen kaiken,
koska mä en halua jäädä yksin

Sä opetit mut kestämään mitä tahansa
kipua, pettämistä, hiusten repimistä

Ja lopulta sä kaaduit samaan sänkyyn
ja kuiskasit:
"Millanen päivä sulla oli"

Ja mä vajoon uudelleen
siihen itsesäälin veroiseen
jolle ei ole edes olemassa nimeä
ja mä vastaan et ihan jees

Kyl mä tiesin alusta asti,
et sä et oo se oikee
et meitä ei oo luotu toisillemme

Mut ehkä se viehätys piilee just siinä
et me ei kuuluta yhteen
ja vaikka sä hyppäät ties kenen sängyssä
mä pysyn silti tässä
koska mitä kauemmas sä meet
sitä enemmän mä painan kynnet sun lihaan

Etkä sä irrota mua

Anna mun jäädä

Sä oot just se väärä

Se on ihan hullua, miten ihminen voi joutua sellaseen pyöritykseen elämässä, et kaikki kääntyy päälaelleen ja mikään, mihin vielä hetki sitten uskoi, menettää täysin merkityksensä. Mun elämän suurin aallokko oli silloin, kun mä tapasin Miken. Se oli sellanen jätkä, joka istu jossain baaritiskin nurkalla juoden viskiä. Sen verran, että se tuli pieneen hiprakkaan, muttei koskaan niin paljon, että se olisi menettänyt kontrollin omista tekemisistään. Se ei ollut sitä tyyppiä, joka lähti iskemään jokaista naista. Se tiesi olevansa komea, ja pysytteli siksi mielummin omissa oloissaan. Miksi suhia sinne tänne kun sen näköisenä vois saada sen yhden timantin? Niin. Ja se uskoi, että mä olisin se sen timantti. Se nainen, joka veis sen pois sieltä. Pois tosta maailmasta, jossa kaikki epätoivoiset ja rakkaudennälkäiset ihmiset etsii hapuillen jotain sellasta valhetta, mitä ne näkee vaan leffoissa ja jouluostoksilla.
Mä en todellakaan ollut se nainen.
Kun jonakin Tammikuisena iltana pilkun aikaan mä olin taksitolpalla, Mike tuli mun viereen ja sano, et eiköhän lähetä pois täältä. Ja jokin kummallinen huuma iski muhun ja mä lähin sen kanssa pois. Me mentiin yhessä taksiin ja Mike antoi kuskille sen osoitteen. Kun me oltiin nousemassa autosta, se jätti kuskille typerän suuren tipin. Eihän täällä tipata muutenkaan? Me mentiin sen kämpille ja se osotti mulle sohvaa ja kehotti istumaan. Se jutteli niitä näitä ja katso mua monesti silmiin. Useemmin ku kukaan ennen sitä. Ja vaikka sen jokaisessa liikkeessä näkyi itsevarmuus, niin mä näin pinnan alla jotain tosi haavoittuvaista ja lapsekasta. Mä muistan miettineeni, että kuka toi on? Ja mun sydän alkoi hakata kovempaa koko ajan voimistuvalla tahdilla ja mä aattelin, että oon tulossa hulluksi. Se käveli takas mun luokse ja veti mut lähellensä. Enkä mä voinut enää estää Miken sydämen särkymistä.

Meni ehkä viikkoja, tai kuukausia. En muista. Mutta sen illan jälkeen Mike ja minä kai tapailtiin. Me käytiin yhdessä illallisilla ja treffeillä siellä sun täällä. Aina siellä, missä oli jotain tapahtumia tai menoa. Ja ajan kuluessa mä aloin tottua siihen. Että se oli aina mun lähellä ja mun kanssa. Eikä se sinänsä haitannut mua. Sen kanssa oli hyvä olla. Tasaisen turvallista. Ja tappavan tylsää.
En tiedä, milloin Mike tajusi sen ensimmäistä kertaa, etten mä ollut tässä samalla tunnesiteellä kuin se. Mutta tiedän, ettei se sanonut sitä silloin mulle. Se jatkoi kuten aina ennenkin ehkä luullen, että pystyisi muuttamaan mut tai saamaan mut rakastumaan itseensä ajan kanssa.
Yhtenä iltana, ehkä vuosi sen taksitolpan jälkeen Mike ja minä maattiin sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Mä tuijotin kattoon ja tiesin Miken katselevan mua. Se hengitti rauhallisesti selvästi miettien jotain. Silloin, kun sillä oli jotain mielen päällä, se näytti tyyneyden perikuvalta. Se oli selvästi opetellut tuota taitoa kauan. Mä odotin hiljaa sitä, mitä se aikoisi sanoa. Me maattiin siinä asetelmassa ehkä vartti, tai puoli tuntia. En osaa sanoa. Lopulta Mike avasi suunsa:
"Mä tiesin alusta alkaen, et sä oot just se väärä. Ja siks mä haluun sua koko ajan enemmän ja enemmän"

Mä näin Laran kerran baarissa. Ja taksitolpalla. Ja mun kodissa. Ja mun sängyssä. Ja mun vieressä.
Mitä enemmän mä opin sitä tuntemaan, sitä enemmän mä varmistuin siitä, että se on kaikkea sitä, mihin mun ei pitäis näppejäni laittaa. Silti mä en koskaan halunnut lähteä sen viereltä, koska mitä enemmän mua sattui olla sen lähellä, sitä enemmän mä halusin olla siinä. Se oli ku naurettavaa leikkiä, jossa mä olisin ollut sytytyslanka ja se tulta. Mä halusin koko ajan mahdollisimman lähelle kuitenkaan räjähtämättä. Mut mä en voinut lopettaa, koska mä rakastin sitä, miltä musta tuntui sen lähellä ja vaikka se saikin mun maailmaa murenemaan pala palalta, mä en tahtonut päästää sitä enää lähtemään. Yhtenä iltana mä tajusin sen, että mä annan itseni mielummin räjähtää kappaleiksi kuin annan Laran lähteä menemään. Ja niin mä sanoin ne sanat, jotka oli enemmän totta ku mikään niitä ennen, tai mikään niiden jälkeen.
"... Ja siks mä haluun sua koko ajan enemmän ja enemmän."

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Se, joka vierelläni hengittää

On kulunut liian kauan aikaa siitä, kun tunsin sydämen pakahtuvan rinnassani, suudelman kihelmöinnin huulillani ja sinun lämpösi kylkeäni vasten. Minä rakastuin ja rakastin sokeasti, enkä milloinkaan sen huumaavan onnen myrskynsilmässä huomannut sitä, kuinka paljon sinä minulle valehtelitkaan.
Siitä on jo vuosia, kun sinä lähdit elämästäni jättäen rintaani aukon, jonka haavaiset reunat estävät minua joskus vieläkin hengittämästä kunnolla. Minä olisin tehnyt vuoksesi paljon ja enemmänkin. Mutta silloin, kun mikään ei riitä, enemmän ei ole tarpeeksi.

Se pistelevä tunne, kun olet sivellyt huulirasvaa huulillesi. Kerro se kymmenellä, niin tiedät, miltä tuntui, kun laitoit kätesi niskani taakse, vedit minut lähemmäs ja suutelit minua kuin muuta maailmaa ei olisi ollut olemassa.

Se pamahdus rinnassa, kun kerroit, ettet enää rakasta minua. Et ehkä koskaan rakastanutkaan. Ehkä vain rytmihäiriöistä kärsivät ymmärtävät, miltä se pamahdus tuntui. Kuin kaikki vereni olisi hetkeksi seisahtunut ja sydämeni olisi hetkeksi unohtanut, että sen kuuluu lyödä.

Tänään juttelen ystäväni kanssa terassilla juoden jääteetä. Me nautimme laskevasta auringosta ja minulla on niin hyvä olla, että puhun hänelle jopa sinusta. Kyllähän hän jo tietää, kuka sinä olit elämässäni ja mitä sinä teit, mutta hän ei ole koskaan kuullut sitä, mitä minun mielessäni liikkuu sinusta. Ja niin minä kerroin hänelle. Puhuin tuskastani ja siitä kuinka olen vuosi vuodelta oppinut hengittämään ilmaa ilman sinua. Hän kertoo minulle, ettei minulla ole mitään pelättävää hänen kanssaan ja minä uskon sen.
Hän on turvasatama. Paikka, jonne saan käpertyä niinä öinä, kun painajaiset pitävät minut hereillä tai herään omaan huutooni. Hän on se, joka silittää minut takaisin uneen ja pitää tiukasti sylissään, kunnes en enää huuda tuskaani. Hän pyyhkii kyyneleeni ja silittää poskeani. Hän puhuu kanssani kaikesta muusta silloin, kun minuun sattuu liikaa. Ja silloin, kun olen vahva, hän kuuntelee tarinoitani sinusta. Eikä hän ole lähtenyt viereltäni hetkeksikään.

Onhan se erilaista, en minä sitä kiellä. Ei se tunnu millään tavalla samalta. Hänen kanssaan sydämeni ei jätä lyöntejä välistä, huulillani eivät kihelmöi hänen suudelmansa, enkä minä olisi valmis kuolemaan hänen puolestaan. Mutta silti hän on tarpeeksi ja enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa sinun jälkeesi. Minä mietin joskus, onko se ihan hullua antaa toisen rakastua minuun. Pidellä käsissään arpista ja mustelmaista sydäntäni, jossa ei ole hänelle tilaa kuin muutama neliösentti.

Entä jos Julian ja Romeon ei kuulunutkaan rakastua? Entä jos kreivi Paris oli Julian paras ystävä ja uskottu? Mies, joka ei ollutkaan paha, vaan se, joka pyyhki Julian kyyneleet Romeon lähdettyä pois?

En usko enää milloinkaan tuntevani mitään vastaavaa kuin sinun kanssasi. Mutta en myöskään jätä elämättä elämääni, koska sinä olet lähtenyt. Hän on vierelläni ja pitää minusta huolta. Hänen kanssaan haavani eivät ole olemassa. Jokainen sekunti hänen kanssaan saa oloni paremmaksi. Ja vaikka minä pärjään ja kaikki on hyvin, silti joskus kaipaan sitä polttavaa kihelmöintiä huulillani ja palavaa sydäntä rinnassan. Ja joskus illalla, kun hän on jo nukahtanut ja minä olen valveilla, suljen
 silmäni ja muutaman sekunnin ajan ajattelen, että se, joka vierelläni hengittää, olet sinä.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Valehtele mulle uudelleen

"Valehtele mulle uudelleen", kuiskasin.
"Mä rakastan sua."

Ja niin alkoi tarina siitä, kuinka saman virheen voi toistaa uudelleen, vaikka tietäisi tasan tarkkaan kuinka siinä tulisi käymään.

Mä olin rakastunut 17-vuotias tyttönen, kun mä tapasin hänet ensimmäistä kertaa. Hyvin pukeutunut, kahdeksan vuotta vanhempi just valmistunut juristi istu mun pöytään kahvilassa ja halus tarjota laten. Ja me alettiin jutella. Me puhuttiin kirjoista, siitä kuinka oikean kirjan löydettyään siitä maailmasta ei enää tahtois päästää irti, vaan sinne tahtois jäädä. Me puhuttiin musiikista, siitä kuinka joskus korvat pitää vaan saada sulkea siltä. Taiteesta, kuinka me molemmat rakastetaa kauneutta, mutta ei koskaan tahdota käydä Kiasmassa. Ja se juttu jatkui ja jatkui, eikä se tajunnut, että mä olin niin nuori. Enkä mä sitä sille silloin kertonutkaan. Mä oon aina ollut se kaveriporukan "äiti", järkevin ja aikuismaisin. Jopa ulkonäöltäni. Lopulta se katsahti kelloonsa, sanoi, että sillä on kiire oikeuteen. Se pyys mun numeron ja lähti.
Ja tekstas samana iltana. Lähetkö uudelleen?
Mä olin just muuttaas pois kotoa, joten en kokenut tarvetta kertoa vanhemmilleni niin paljon itseäni vanhemmasta miehestä, jota tapailen. Kun mä sain viimesetkin taulut seinille mun asuntooni, hän tuli ensimmäistä kertaa mun luokse kylään. Sitä ennen me oltiin aina käyty joissain hienoissa paikoissa illallisella, joihin mulla ei olis muuten ollut varaa. Tai me käytiin konserteissa, jotka se maksoi. Tai kirjastossa. Siellä me oltiin paljon. Yleensä mä tein koulujuttuja ja se asianajohommiaan. Mutta me tehtiin niitä yhessä. Kun mun ovikello soi sinä iltana, mun sydän hakkas enemmän ku ikinä. En mä ollut ollut kenenkään kanssa niin läheinen.
Se oli oven takana kliseisesti kukkapuskan kanssa ja se etsi jopa itse maljakon, johon se laittoi ne kukat vesineen ja ravinteineen. Se oli tuonut mukanaan leffan, jonka se halus mun näkevän. Romanttisen komedian tottakai. Ja kun kello lähenteli puolta yötä, se sanoi, että sen ois parasta alkaa lähteä kotiin. Mä katoin sitä ihanku se ois sekopää. Jätkä on vienyt mua deiteille ties minne ympäri kaupunkia ja kun me kerrankin ollaan kahdestaan, se ei tahdo jäädä yöksi? Se oli kuitenkin jo sen ikänen, että sillä oli ehtinyt olla naisia yks sun toinenkin ja se ei edes aikonut yrittää? Toisaalta mä olin helpottunut. Mä en ehkä ois uskaltanut vielä. Se ei edelleenkään tiennyt mun ikää ja mua pelotti se, että se ois luullu mun olevan kokeneempi ku mitä mä oikeesti olin. Tai no, kokemustahan mulla oli tasan nolla prosenttia. Ikinä.
Yhtenä iltana se tapahtui. Se oli tullut mun luokse tavalliseen tapaan ja me oltiin kokattu yhdessä. Se oli ottanut lasin viiniä ja istui onnellisena sohvalla. Se katsoi mua syvälle silmiin ja otti mua niskasta kiinni kuten sata kertaa aikaisemminkin ja veti mun kasvot omiinsa kiinni. Se oli aluksi ihan perus suudelma niinku aina ennenkin, mut sit se muuttu. Siihen tuli intohimoa, ja se alkoi vetää mua itsensä päälle. Ja musta tuntui sillä hetkellä siltä, et mä olisin valmis. Mä en pelännyt yhtään, koska mä vaan annoin sen viedä. Se teki kaiken, laittoi mun kädet oikeisiin kohtiin ittensä ympärille ja oli tosi huomaavainen. Mä olin ihan ekstaasissa ja mietin, et tällästä elämän kuuluukin olla. Turvallista ja silti jotain kovaa, jota vasten painautua.
Sit yks päivä se ei vaan enää vastannu mun viesteihin. Ja kun mä aloin huolestua, mä lähin sen asunnolle, eikä se ollut sielä. Mä etsin meidän kantikset ja joka ikisen paikan, jossa se olis voinu olla. Parin viikon hiljaisuuden jälkeen mä menin jopa sen työpaikalle ja sieltä sanottiin mulle, ettei siellä ollut koskaan työskennellyt sellasta miestä, jonka nimen mä sanoin. Kauhu alkoi vallata mun mielen ja mä en tiennyt enää, mitä tehdä.
Mä romahdin. Mun mieli romahti, mun tunne-elämä romahti. Ees mun parhaat ystävät ei saaneet muhun yhteyttä. Tai siis, kyllähän ne kävi mun luona, mutta mä olin poissa. Niin piilossa oman pääni sisällä, että vaikka mä kuuntelin ja vastailin, mä en oikeesti ollut paikalla.
Lopulta mun kaverit raahas mut terapiaan. Ja mä aloin pikkuhiljaa nousta sieltä. Siinä meni pari vuotta, mutta mä nousin. Mun mieli ja elämä oli kuin palapeli, jota kasattiin pala palalta uudelleen kasaan.

Sit yks päivä, kun mä istun meidän yhteisessä kahvilassa, meidän pöydässä. Sä istuudut mua vastapäätä ja kysyt saatko sä tarjota mulle laten. Ja mun vaivalla kasattu tuhannen palan palapeli heitetään alas pöydältä ja mä kuiskaan:
"Valehtele mulle uudelleen."
"Mä rakastan sua."

Sade

"En löydä enää sun luo,
missä meillä meni vikaan, mitä mä tein väärin, miksi sä et enää rakasta mua?" Sitä sä kyselet multa uudelleen ja uudelleen, ja kinut vastausta kuin olisit putoamaisillasi kuiluun, jossa ei saavuteta maata koskaan. Ja kun vastaan, ettei meillä mennyt mikään vikaan, me ei vaan kuuluta yhteen, niin sä tivaat:
"Teitkö sä tän tahallaan?"
Ja mun tekis mieli vastata, et hell yes mä tein sen tahallani, koska mä tiesin alunperinkin, että sä olisit liian heikko tähän rinkiin ja leikkiin, että sä poksahtaisit ennen kuin kolmanneskaan tästä pelistä ois ollut ohi. Mä kuulen viikoittain huhuja siitä kuinka
mä panen ku Tiger Woods, joka illaks nainen uus
ja niin edelleen. Mut hei, enhän mä ihan sellanen oo. Mä vaan teen, mitä mä teen ja mä otan sen, mikä kuuluu mulle. Mä oon se, joka polttaa kynttilää molemmista päistä, hieroo tuhkat käsistään ja hakee seuraavan kynttilän. En mä paistattele sen yhden liekin valossa. En ainakaan kovin kauaa. Ovi kolahtaa ja sinun tutut kasvosi ilmestyvät ovenraosta. Vesi on kastellut hiuksesi märäksi ja vesipisarat tippuvat poskillesi kuin kyyneleet. Et myönnä mitään, et kadu mitään ja kuiskaat:
"kyl mä selviän täält himaan vaikka ilman kenkiä"
ja saat minut ajattelemaan, että ehkä sittenkin arvioin sinut väärin. Ehkä sinulla sittenkin olisi luonnetta jatkaa loppuun asti. Näytät siltä kuin olisit kokenut valaistumisen ja voin melkein kuvitella sinun sanovan, että
se kaikki oli vaan kuplaa ja mä tiesin, että se poksahtaa.
Sinä uskot uudella varmuudella. Sinä tiedät jotain, jota minä olen pimittänyt sinulta. En vielä tiedä, mitä olet saanut selville, mutta aion ottaa siitä selvän. Enkä ehkä voikaan heittää sinua ulos kuten rikkinäistä lelua.
"Sun pitää kestää kuumuutta, jos aiot jatkaa mun kaa"
sanon, ja sä vastaat:
"Emmä tiedä ees sun nimee, emmä tiedä ees mistä sä tuut."
 Ja mä yhtäkkiä tiedän, että sä oot kovin peluri ikinä, jonka mä oon tavannut ja mä koen jotain sellasta, jota en ois koskaan ennen uskonut kokevani alemman tason pelaajan vuoksi. Mun kädet tärisee ja musta tuntuu siltä, että mä räjähdän tähän paikkaan, jollen mä saa tietää, kuka sä oot. Kuka sä luulet olevas, kun sä astut tähän savuiseen huoneeseen täynnä tonnien rahapinoja ja aseita, eikä ees sun silmät näytä siltä, että sua pelottais vähääkään. Kuka sä oot? Ja yhtäkkiä mä tajuun sen, että jo vuosia sitten mun
mieli turtui ja mä tyydyin huonompaan, taika murtui ja vaihtui keskiverrompaan.
Ja et sä oot se enkeli, joka saattaa viedä mut pois täältä. Ei tänää, eikä kymmenen vuoden päästä, mutta jonain päivänä sä saatat olla mun ainoa pakoreitti. Sä, johon mä en uskonut vielä kymmenen minuuttia sitten ees vitosen vertaa, ja nyt mä vuosin lyödä sun puolesta vetoa millin. Mä kävelen ulos ja sä seuraat perässä. Mä annan sateen kastella mun hiukset ja meikit. Mä kaivan housunkauluksen alta, mun takin selkäpuolelta samanlaisen ysimillisen ku muilla ja sanon, et tervetuloa.
Sade pyyhkii mun kasvoja ja sä tuijotat mun ojentamaa leikkikalua, otat sen liian tottuneen oloisesti käsiis, piilotat sen just oikeeseen kohtaan selässä, kumarrut alaspäin ja kuiskaat mun korvaan:
"sade tekee hyvää."

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Vaarallinen

Beibi kyllä täällä tarkenee
sä kuiskasit mulle, kun mä en uskaltanu tulla sun mukaan kylmään tammikuun yöhön. Sun punaset huulet ja kaarevat liikkeet sai mut haluamaan lisää ja mä velloin siinä tunteessa, et mitä vaan voi tapahtuu.
Mun kaverit varottelee, et
se tyttö on flipperi, se itkee ku siit on hyötyy
ja et se jättää mut heti, ku se saa musta sulan hattuun. Mut ne ei nää sua mun silmillä, ne ei nää, kuinka paljon mä rakastan ja kuinka paljon sä katsot mua ja suutelet mun sielua. Joskus mä
huudan, että anna armoa,
koska mä en kestä sitä kosketuksen määrää, jota mä saan sulta. Sä et jättäis mua rauhaan, vaikka sua uhattais aa koo neljäseiskalla ja sit sä leikitellen kuiskaat mulle:
"sä oot se mies, josta äiti varottaa"
ja isket mulle silmää. Sit sä lähet kauemmas tanssimaan ja kiilaat kahen miehen väliin ja katot mua koko ajan suoraan silmiin ja sä houkuttelet mua olemaan mustasukkanen ja jokanen sun liike saa mut kattomaan sua enemmän
ja mun silmät vastaa no hitto miks ei.
Ja niin mä lähen siihen leikkiin mukaan, joka on mun elämäni paras peli ikinä. Vaikka mä nyt alan jo aavistaa, et mä tuun katkerasti häviämään tän, mä en halua lopettaa. Jos tää rikkoo, niin antaa rikkoo sit kunnolla.
"Kyllä kaikki tietää, et vien sut pois täältä"
huudan musan yli ja sä katot mua ihanku oisin pöljä ja sä laitat sun sormen mun huulille ja sanot "shh" ja lähet hakeen lisää soodaa. Mä
haluun sua enemmän ku ne helvetis haluis jäävettä
ja mä en pysty enää irrottaan mun katsetta susta, vaikka haluisin. Sä oot niin täydellinen, et mä mietin joskus, et miten sä koskaan iskit silmäs muhun niin lujaa, ettet enää päästäny irti. Joskus musta tuntuu siltä etten
uskalla sanoo enää sanaakaan
ettet sä vaan lähtis pois. Sä tuut mun lähelle ja pidät kiinni mun niskasta ja annat sun ripsien silittää mun poskea ja kuuman hengitykses kutittaa mun rintaa ja mä mietin, et sä oot täydellisin jumalattarien luomus koskaan ja et mä oikeesti olisin valmis vaikka rikkomaan ton pullon ja viiltämään sillä jonkun kurkun auki, että saisin pitää sut. Siis oikeesti, miten hulluksi sä teet mut?
Ja silti mä koko ajan pelkään et
saan kyyneleet valumaan sun silmistäs
ja sinä päivänä ku sen teen mä tajuun, ettet sä rakastanu mua ja et mä olin se fakin sulka hattuun, pikku poika jolla sä vaan leikit ja jonka elämän onnellisin aika kaikesta paskasta huolimatta oli se, kun sä otit mun elämän kätees ja revit siihen punasilla kynsilläs viiltoja, jotka näyttää niin rumilta, mut joiden tekeminen tuntui silti niin hyvältä, et vaikka mä nyt tiedän, miten sä satutat mua, mä tekisin sen kaiken uudestaan, koska mä tietäisin alun alkaenkin et
sä oot just se väärä
ja just siks se tuntuu niin hyvältä koska minkään ei kuulukaan olla oikein. Niinku oikeesti.

Leikki

Sä et oo se viimeinen, sun pitäis se jo tietää.
Sun ois pitäny tajuta se aikapäiviä sitten. Hölmö nainen. En mä jämähdä paikalleni, kun maailma on auki mun edessä.
Eilen olin lähös ja pakkasin jo kamoja,
mut sit näin ne samat koiranpennun silmät, jotka tuijotti mua niin anelevasti, etten taaskaan nostanut kytkintä ja lähtenyt. Vaan istuin sohvalle sun viereen, otin sut kainaloon ja silitin sua.
Saattaa olla et mä ainoastaan sekoilen,
ja paljastuu vielä joku päivä, etten mä lähe pois tästä asunnosta, mut
eipä musta taida silti tulla pariasi,
vaikka jäisinkin. Niinä iltoina, kun mä oon ollu lähössä, mut kauheen tappelun jälkeen jään aina kotiin, sä kuiskaat:
"ilman sua tätä ilmaa ois ihan liian vaikee hengittää"
ja se salpaa mun sisällä jotain, vaikka mä aattelen, et sun ja mun aika on jo ohi. Mut silti joku tuol mun niin sanotussa sydämessä menee lukkoon, kun sä niin selvästi sanot tarvitsevas mua. Ja sillon, kun sä oot heikko ja sanot ne sanat, sä teet musta heikon ja saat mut melkein sanomaan et
jos sä et kaipaa ratkasuu, anna mun olla sun ongelma.
Mut en mä ikinä sano sitä. Koska mä oon aina lähössä. Mä oon aina suunnittelemassa lähtöä ja aina suunnittelemassa seuraavaa viikkoa, jolloin mä oikeesti teen sen ja vaan lähen. Mä taidan olla ihan kauhee, kun niiden itkusessioiden jälkeen mun tekis mieli sanoaa sulle, et oon
nähny paremman näköst jengii nostettuna joesta.
Mut en mä haluu olla niin julma. Mä silti välitän susta. Sähän oot nätti ja mukava. Ja susta tulee vielä hyvä vaimo jollekulle sellaselle, joka tahtoo sitoutua. Joskus on sellanen fiilis, et mun tekis mieli
verhoutua valheisiin
ja luvata, et mä tuun takas, vaikka en ois tulossa. Sillon se lähteminen ois sata kertaa helpompaa. Mut ku mutsi opetti, ettei saa valehdella. Vaikka ois kuinka kusipää, niin ei saa valehdella. Ja siks mä pyörin täs oravanpyöräs, koska mä en valehtele ja kun mä sanon, et nyt mä lähen, niin sä upotat kynnet mun lihaan ja sanot et älä mee. Aina kun mä oon kaupungilla tai kuppilas tai ostaril tai missä ikinä, niin mä oikeesti
vahingossa sut unohdan,
ja musta tuntuu siltä et
mun sydämellä on dementia.
Vaikka se onkin ihan typerä sanonta ja ajatus, mut sillon ku mä en oo sun kanssa, niin mä en muista sua, eikä meidän yhtesellä elämällä oo mulle mitään väliä. Ja sit kun mä tuun humalassa kotiin ja oon täydellisen unohtanu sen, et mä en pääse pakoon ja sammun uneen niin sit kuuden tunnin päästä
auringon paiste pakottaa mut suhun heräämään
ja siinä sä taas makaat mun vieressä ja mä silitän sun selkää ja sun hiuksia niinku joissaki rakkausleffoissa ja sit mä suutelen sun päälakee ja aattelen niinku joka ikinen sunnuntai aamu et
mun on pakko jättää tää leikki tähän, vaikka järki huutaa jää.
Ja sit mä muka lähen mut käyn vaan hakees take away ruokaa koska en silti osaa lähtee ja oon niin tottunu tähän meidän sairaaseen peliin, etten osaa enää luopuu siitä.

Enkeli vai paholainen?

Sä menit vaihtaan pirkan oltermanniin,
eli halvemmasta parempaan. Niin sanoakseni. Mutta kulta, ei se aina mene niin, että
meitä huppupäisii rappiolapsia
pidettäisiin huonompina kuin muita. Olet väärässä, kun luulet kalliin hinnan tekevän sinusta onnellisemman. Minulla olisi ollut kaikki, mitä sinä olisit tarvinnut. Ehkä ruskea paperi ei aina riitä kultaisen rinnalla, vaikka sisällä olisi samaa tavaraa.
Se tekee kipeää kun elefantin painon alle jää.
Jos näin vertauskuvallisesti puhuttaisiin. Kyllä se sattui, ja aivan jumalattomasti sattuikin, kun jätit minut yksin. Mun
frendit ei tuu ikin ymmärtään, et sä saat mun sukat jalois pyörimään.
Ja toisaalta se on aika paskaa, koska sit ne ei tajuu sitä, kuinka perseestä on, kun sä huitelet menemään elämässäs niinku mua ei ois koskaan ollutkaan. Ja sit
mä meen liian jäihin
aina kun mä nään sut. En saa sanaa suusta ja tuijotan sua ku joku monni. En sentää niinku lahna. Sellanen mä en ikinä ollut ja sun jos jonkun pitäis tietää se. Ääliö. Mut toisaalta mä jossain syvällä "diipissä" sisimmässäni tiiän, et
jos oisin jäänyt oottamaan sä oisit saanut mut hiljaa katkeroitumaan.
Ja musta ois tullu se nalkuttava vaimo, joka kysyy et miks sulla meni näin myöhään töissä ja et miks sun työmatkalaukussa on mukana sellasia leluja, joita sä vitsailit jedimiekoiks. Eli vaikka sun lähtö on perseestä, mun pitää todeta et sä
et oo oikee, etkä koskaan ollutkaan.
Ja vaikka musta tuntuu silti joskus siltä, et mulla on ikävä sua, mun täytyy vaan todeta, et
sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut.
Sä tapat mut niinä hiljaisina öinä, kun mä annan periksi, kun sä
kysyt: "mitä sul on hävittävää?"
ja seisot mun oven takana kello neljä aamuyöllä. Kun sä tuut meidän entiseen yhteiseen kotiin ja otat mut kokonaan niinku sillon ennen. Sä oot oikeesti paskiainen, mut mä en pääse irti. Ja sillon, kun mä en enää jaksa, mä kelaan sitä, ootko sä
enkeli vai paholainen? Sä saat mut huutaan aamen.
Ja siks mä en tiedä, mitä tehdä.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Äs

Niin. Minä selasin juuri tätä sivua
ja näitä kuvia
painoin sydämiä ja unelmoin
milloin kauniista huoneesta,
vartalosta, hiuksista, ruokavaliosta
kaikesta siitä, mikä oli mielestäni
niin tärkeää

Hetken mietin, miten jaksoin
päivästä toiseen selailla
niitä samoja tyhjiä kuvia täynnä värejä
Olinpa hölmö.
Minähän puhuin sinun kanssasi
siinä samalla ihan vain

Katselin ruudun oikeasta yläkulmasta
sinun kuvajaistasi
puhuin sinulle kaikesta
maan ja taivaan väliltä
tai taivaan ja helvetin

Minun oli hyvä olla,
enkä minä olisi kaivannut mitään enempää
Silti.
Silti joskus mietin, että entä jos
Entä jos en olisi valhdellut unestani
entä jos en olisi lähtenyt siihen mukaan
entä jos olisimme pysyneet vain ystävinä
entä jos minun ei olisi pitänyt pettyä

Ja kuitenkin minä tiedän,
etten olisi valinnut toisin,
koska tahdoin edes pienen hetken vain
tuntea sinut lähelläni
ja kuvitella, että me kuuluimme yhteen.

En enää valitsisi niin,
mutta tiedän, että silloin ei ollut toista mahdollisuutta
koska olin liian juopunut ymmärtämään
mikä satuttaa ja mikä lohduttaa

En tiedä, olenko oppinut sitä vieläkään

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Mitä sitten?

Mitä sitten, vaikka hän olisi vanhempi?
Mitä merkitsee viisitoista vuotta ihmiselle,
joka ei ole edes ihminen.
Ihminen tavalla, jonka me tunnemme

Anna mielesi vaipua hiljaisuuteen
anna itsesi unohtaa se,
ettei hän ole rakastettusi
Lupaa ettet unelmoi sinisistä silmistä,
jos edessäsi olevat ovat ruskeat

Älä anna itsesi enää kiertää maailmaa uskoen
ettet tee koskaan väärin
lupaa ruskeasilmäiselle rakkaallesi
että tässä maailmassa olet vain hänen

Ei se ole valehtelua, jos kertoo vain puolet totuudesta
hymyile vain hiljaa ja unelmoi vasta öisin
siitä maailmasta, jonka siniset silmät
saavat sinut kuohuksiin
äläkä katso ruskeisiin silmiin öisin
jotta hän olisi onnellinen täällä senkin jälkeen
kun palaat sinisen luokse
Älä

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Rinnakkaismaailmat

En minä kadu valintaani
hulluhan minä silloin olisin
mielisairas
pakkopaidassa

Mutta juuri nyt tahdon hetken muistaa
että on olemassa rinnakkaistodellisuus
jossa me kuulumme toisillemme
ja ne kuvat olisivat
olleet rakkaustarinamme ensimmäisiä lukuja

En tahdo nähdä sinua tässä todellisuudessa
koska se saa minut muistamaan sen toisen
joka on vain unieni unissa elossa
siellä sinä silität minut uneen
ja haaveilet kanssani siitä,
että ihminen voi oppia sukeltamaan
ilman siihen tarvittavia välineitä

En tahdo puhua toisesta maailmasta
koska se ei ole totta
ja sen todellisuus yrittää tuhota
Tämän. paikan onnen

Muistelen siis vain
pehmeää menneisyyttämme
ja sitä, ettemme voisi koskaan olla totta
tässä maailmassa

Enkä minä sitä oikeasti tahdokaan

Langennut rakkaani

Vaikka en enää rakastunutkaan
langenneisiin enkeleihin
jotka mustilla siivillään
ennen kasvojani hyväilivät niin

Silti kaipasin sitä polttavaa tunnetta
joka syntyi siitä väryydestä,
ettei ihmisten kuulunut rakastua 
niihin valkoisiin, ja vielä vähemmän
niihin helvetin mustiin

Annan sinun palaa omassa vääryydessäsi
oman tulesi sytyttää sinut liekkeihin
ja kun liekit nuolevat elämäsi tomuun
minä armahdan sinut taas
ja syleilen hiiltyneitä siipiäsi
enkä anna suudelmien enää rakastaa

En koskaan aikonutkaan päästää irti
mutta tahdoin rakastaa kuin ihmistä
tai edes sitä säihkyvän valkoista
mutta sinä olet musta sydäntäsi myöten
enkä minä voi sinua muuttaa rakkaudellanikaan

Mutta pienen hetken ajan
kun olet juuri pelastunut liekestäsi
minä näen toivonkipinän 
ja yritän uudelleen

Minä en koskaan ollutkaan uskovainen
en uskonut Jumalaan, en ihmisiin, en enkeleihin
mutta vain yksi kosketus helvetin syleilemältä enkeliltä
joka muutti minun ihoni sydänjuuriani myöten
enkä enää milloinkaan
uskonut pelastuvani vihalta
joka meidät kaikki
vielä joskus tuskallaan nuolee ja polttaa

Vielä viimeisen kerran sytytän sinut palamaan
tänään en enää anna armoa ja pelasta sinua
joten hyppän myös itse liekkeihin
ja annan meidän palaa

Viimeisen rakkauden roviolla
Hyvästi

maanantai 9. toukokuuta 2016

Tottui

Minulle luvattiin, että aika parantaa
tulee päivä, jolloin ne ajat
kun tahdoin hautautua sänkyyni
enkä koskaan nousta ylös
olisivat unohdettu

Eikä minuun enää sattuisi
muistaa niitä sanoja
niitä tunteita
niitä katseita
sitä kipua

Minulle valhdeltiin
väitettiin sen muuttuvan helpommaksi
että jonain päivänä
en muistaisi tarkasti
vaan aika kultaisi muistot
kuin elokuvissa

Eihän se niin mene
jos on joskus kokenut tuskaa
ei se muutu milloinkaan pienemmäksi
hullujahan ne ovat, jotka niin väittävät

Niiden kanssa oppii elämään
eikä sitä muista joka päivä
eikä se tee niin kipeää
ottaa muistoja esiin

Mutta eivät ne haavat parantuneet
niiden kanssa vain oppi elämään
niihin tottui

Tuli päivä, jolloin kipu oli niin normaalia,
ettei jokainen hengenveto enää sattunutkaan
pystyin taas juoksemaan
ilman että minun olisi täytynyt
pysähtyä haukkomaan henkeä,
koska minuun sattui liikaa

Aika ei parantanut, eikä paranna
minä opin elämään sen kanssa
enkä minä enää
itke itseäni uneen

Hyvästi hyvä ystävä, ethän muista pahalla mua? Happy end on pala Hollywoodia, ei meidän yksinäisten osa. Anteeksi, ote irtosi, ei kädestä vaan sydämestä. Ja minä luovutin, koska pelkäsin nähdä sinun kyyneleitä. Minun tekemiä.

Minä luovutan
koska pelkään
annan sinua lipua unholaan
annan menneisyyden riistää sinut
pois minun luotani
ja vaikken koskaan tätä tahtonutkaan
minä olen silti oikeassa

Yritin katsoa sinua
ja sinä minua
mutta me käänsimme katseemme
ennen kuin toinen huomasi
jotta toinen ei tietäisi,
että yhä edelleen muistamme
ja vaikka olemme päästäneet irti
me silti muistamme
ja toisessa ulottuvuudessa
todellisuus on toisin

Ethän muista pahalla mua
kun en enää vastaa
en lähetä kuvaa
ja olen saattanut painaa nappia
jonka nimi on block

Vaikka muistaisin,
vaikka tietäisin,
valitsisin silti näin

Koska vain hän saa kyyneleeni kuivumaan
vain hän saa sisimpäni rauhoittumaan
hiljaiseen tyyneyteen
vain hän osaa silittää päätäni
ja kuiskata korvaani sanoja,
joilla on merkitystä

Vaikka olisin saanut kaiken,
mitä sinä voit antaa
se ei olisi ollut tarpeeksi

Ja vaikka syvällä syvällä
niin syvällä, etten edes tiedä sitä
minä tunnen silti näin
ja selkäpiitäni väristää
kun katson sinua
sanon sinulle sanan
ja tiedän silti
Että minä tein oikein

Ja minä luovutin
Koska pelkäsin
Nähdä sinun kyyneleitä
Minun tekemiä

Menneisyydellämme

Katselen kuvaasi ruudulta
käyttäjätiliä, joka ei kuulu minun maailmaani
näytät vanhemmalta, tietysti.
Monia samoja asioita näkyy edelleen,
mutta yksi asia kiinnittää huomioni
Sinä hymyilet, eikä silmissäsi ole tuskaa
sitä tuskaa, joka oli aina läsnä silloin
kun luulin meidän olevan me

Näytät onnelliselta
ja tiedän, ettei minun olisi pitänyt
kirjoittaa nimeäsi hakukenttään

Koska nyt meitin vain sitä,
että jos vielä kerran saisin kävellä sinua vastaan
saisin kävellä eteesi,
enkä päästää sinua ohitseni
katsoa sinua suoraan silmiin,
antaa vihan leimahtaa

Katsoa silmiesi liikkeitä,
kun olemme vastakkain
ja lopulta tehdä se,
joka olisi pitänyt tehdä kauan sitten;
lyödä sinua niin lujasti kasvoihin,
että tuntisit edes pienen häivähdyksen siitä,
kuinka suuren aukon sinä revit minuun
jättäessäsi minut yksin miettimään
miksi en kelvannutkaan

Voisinko jo antaa muistojeni olla
ja voisitko sinä viimein
Olla satuttamatta minua niin paljon
pelkällä menneisyydellämme

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Anna meidän palaa

Näen sinut silmilläsi
tunnen sinut sormillasi
ja toivon vain,
että olisimme kasvokkain

Tahdon tietää miltä tunnut
emmekä tarvitse sen enempää
syöksymme kuilun reunalta
intohimo meidät juovuttaa

Sulje silmäsi ja tunne sormillani
koska nyt tahdon olla sinun
kosketa ihoni jokaista solua
Herätä ne henkiin
ja saa minut huutamaan lisää

Anna minun liu'uttaa sormillani
sinut minun maailmaani
Pitele minua käsilläni
maalaa tuoksusi iholleni

Koskettaisitko sisimpääni,
pitäisit lähelläsi
anna minun syttyä tuleen

Hämärtykööt rajamme
jos siten saan tämän tulen
pitämään meidät hengissä

Älä anna minulle
yhtään enempää
koska jo huomenna
on vain tuhkaa jäljellä

Ja meidän sielumme
roihuavalla nuotiolla

Eivät löydä enää rauhaa
eivät löydä enää onnea
jolleivät sulaudu
toisiinsa uudelleen

lauantai 6. helmikuuta 2016

Sinulle olin luku. Minulle olit kokonainen kirja

Eikö ole jo typerää kirjoittaa näiden vuosien jälkeen...

Luku 1
Minä päätin, että lähden. Aloitan uudestaan, koska olin rakastunut pakenemiseen. Enkä osannut odottaakaan, että se voisi olla niin suuri jakso elämäni sydänsuruissa. En uskonut.

Luku 2
Minä tapasin sinut. Pelottava. Se oli ensimmäinen ajatukseni. Tuon kanssa minusta ei koskaan tulisi ystäviä. Miksi sinun juttusi ovat niin pelottavia?

Luku 3
Se olikin vain alun esitystä. Olet omanlaisesi. Hauska. Huumorintajuinen.

Luku 4
Minä opin tuntemaan sinua. Tiedän, miltä äitisi näyttää ja miltä isäsi ääni kuulostaa. Tiedän miltä ilmeesi näyttää, kun suutut minulle. Tiedän, että meidän väittelymme ovat hauskoja ja viihdyttäviä. Saatoin antaa itseni kuvitella.

Luku 5
On joululoma ja makaan sängylläni. Me sovimme, että soitamme. Minä soitin ja puhuin kanssasi puhelimessa tunnin. Sinun kanssasi.

Luku 6
Minä taisin antaa itselleni luvan rakastua. Haaveilen sinusta ja tahdon, että olisit minun.

Luku 7
Me näemme jälleen. Ja niin me karkasimme suutelemaan sitä seinää vasten. Kesken ruokatunnin.

Luku 8
Sinä hymyilet minulle ja annat minun istua sylissäsi. Ehkä meistä voisi tulla jotain. Olet puhelimeni taustakuvana ja useimpien irvailujeni kohde. Sinä rakastit meidän huonoa huumoriamme.

Luku 9
Sinä tulit yöksi ja olit kokonaisen vuorokauden minun. Mieti.

Luku 10
Et enää ollut minun. Seuraavien kuukausien aikana weheartit on täynnä sydänsuruja. "Mikä valehtelija, tuskin pystyt edes hengittämään." "Jos saisin valita, en olisi koskaan tavannut sinua" ja niin edelleen

Luku 11
Seuraavat kuukaudet ovat selviytymistä. En muista siitä paljoakaan. Sinä et puhu minulle sanaakaan.

Luku 12
Mustaa. Sinä et puhu minulle. Et katso silmiin. En ole olemassa

Luku 13
Kunpa olisit vielä minun.

Luku 14
Sinä puhuit minulle. Minuun ei satu niin paljon.

Luku 15
Me puhumme jälleen. Olet vähän minun. Et paljon, vähän.

Luku 16
Tekisin kaikki virheet uudelleen. Mutta en tee, koska et puhu minulle taaskaan.

Luku 17
Minä unohdan sinut. Olit elämäni suurin virhe, suurin sydänsuru ja suurin opettaja. Tärkein oppitunti.

Minulle olit kokonainen kirja, minä olin sinulle luku kirjassasi.

Luku 1 - Luku 13
Eivät kerro minusta

Luku 14
Tuo typerä luulee, että mä rakastan sitä. En mä välitä siitä, enkä mä tahdo sen kanssa mitään enempää. En mä jaksa enää ees puhua sille.

Luku 15-17
Ohitit minut kuin minua ei olisi ollutkaan.



Voisinko joskus lopettaa? Ja koska tämä kipu lähtee? Kyllä se on lieventynyt. Koska se poistuu?

perjantai 5. helmikuuta 2016

Rakastunut

Koska rakastuit aina niihin,
jotka eivät sinulle kuuluneet
jotka rakastivat sinua
mutta aina enemmän veljeäsi

Et enää tahtonut
elää polttavan syyllisyyden varjossa
sen tähden
että rakastit

Otat hänen kasvonsa käsiesi väliin
ja suutelet kuin ensimmäistä kertaa
koska tiedät,
ettet voi milloinkaan
saada, mitä tahdot

Vaikka sydämesi särkyy
jokainen päivä nähdessäsi hänet
toisen sylissä, jota rakastat niin

Et voi kuitenkaan koskaan
jättää heitä taaksesi
Koska olet silti rakastunut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Hyvästi

Minä tahdon erota

Mutta oikeastaan me olemme eronneet jo

Minä tahdoin pitää kiinni
pitää kiinni kauniista muistoista,
jotka tekivät minut onnelliseksi
On hyvin tuskallista muistaa,
että joskus olitte minun

En voi unohtaa kaikkea sitä hyvää
mutta nyt sen kaiken yllä on varjo,
jonka vuosi loi niiden ylle

En uskonut, että tällainenkin suhde
voisi päättyä eroon
eihän tämä ollut mikään parisuhde

Mutta silti.

Minä istun yksin itkemässä ja muistan
muistan ne kauniit viisauden sanat
ohjauksen oikeampaan suuntaan
rakkautta täynnä olevat silmät
sen kuinka hän itki tullessaan luoksemme
Se rakkaus, joka piti meidät yhdessä

nyt se kaikki tuntuu murhaavan minut sisältä
ja minun on pakko sanoa

Hyvästi.

(hyvästi, hyvä ystävä. Ethän muista pahalla mua? Happy end on pala Hollywoodia, ei meidän yksinäisten osa. Anteeksi, ote irtosi ei kädestä vaan sydämestä ja minä luovutin, koska pelkäsin nähdä minun kyyneleitä sinun tekemiä)

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Intohimon tulen jälkeen

Myönnä se, kuiskasit hiljaa korvani juureen
sinulla on aina hauskempaa minun kanssani
Enkä voinut enää
ajatella tulevaisuutta
tai sitä, mikä on oikein

Tahdoin olla onnellinen

Tuntea kuplivan tunteen sisälläni
joka ei olisi shampanjan aiheuttamaa
Vaikka tämä kaikki olisikin vain väärin
pelkkää harhaa ja turhaa mustaa
Tahtoisin kai silti olla näin

Tekemässä väärin häntä kohtaan
tekemässä väärin itseäni kohtaan
juopumassa viinistä,
joka ei koskaan minulle kuulunut

Joten upota kyntesi syvemmälle
ja pidä kiinni lujemmin
Koska tänään
Tänään on vain se,
mitä meistä jäi jäljelle
intohimon tulen jälkeen

maanantai 28. joulukuuta 2015

Ps.

If u still talk about it, you still care about it.
Tai jotain sinne päin
enhän mä osaa kovin hyvin englantia
mut aina välillä mä puhun susta
Ajattelen sua
Muistan sut
En mä sanois et mä välittäisin
mutta kyllä mä mietin miten sulla menee
ja millasta mun elämä ois ollu ilman sua

Lähtisinkö muuttamaan menneisyyttä?
Multa kysyttiin.
En mä tiedä,
entä jos mikään hyvä ei ois tapahtunu ilman sua
en tarkota et sä olit hyvä asia
mutta jos en oiskaan päätyny hyviin vuosiin ilman kipua
en mä uskaltais muuttaa mitään
vaikka sun muistos tekee vieläkin kipeää

Sä et ees tajua, kuinka sä satutit mua
sä revit mut palasiksi etkä ees vilkassu taakses
Ei, kyllä sä vilkaisit
ja teit sen uudelleen

Ps. eiks oo aika säälittävää puhua vieläkin susta

perjantai 20. marraskuuta 2015

En voi väittää

Palasit mieleeni
et pelkästään menneisyyden virheenä
vaan myös vain ihmisenä
Ihmisenä niin kuin minä

Muistutan itseäni,
ettei se ollut sinun vikasi
ja tahtoisin sinun ymmärtävän
etten tee tätä sinun vuoksesi
että muka vihaisin sinua

Teen tämän siksi,
koska tahdon onnellisuuteni olevan pysyvää
Eikä se voi kestää,
jos sinulla on mahdollisuus
saapua minun elämäni eteiseen
muistuttamaan siitä,
että joskus tahdoin valita sinut

Meidän tiemme erkanevat nyt
etkä sinä elää kuulu elämääni
mutta en voi väittää,
etten olisi siitä pahoillani

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Vannot

Sinä päätit sukeltaa
hypältä kallion jyrkänteeltä
nauroit ja olit onnellinen

Uskoit hänen rakkauteensa
ja siihen järkkymättömään onneen
jota sinulle tarjottiin
kultaiselta lautaselta

Nyt sydämesi lävitse kulkevat viillot
ne pienet veitset,
joita veresi mukanaan kuljettaa
Ne rikkovat sinut hajalle
pieniksi palasiksi lattialle

Sinä katsot häntä silmiin
ja toinen vie häntä mukanaan
Etkä sinä enää usko satuihin

Sinä uskot enää vain pakanoihin
heidän rukouksiinsa
ja veren tuomaan tuskaan

Ja vannot ettet enää ikinä
aio vuodattaa kyyneleitä

Vannot ettet koskaan
lupaa enää rakastaa

Myrskyäsi

Kun rakkaasi ei osannut
eikä ehkä tahtonutkaan päättää
ja sinä uskoit saavasi
kaiken sen onnellisuuden
mitä hänelle luvattiin
jo toisen kuninkaan kanssa

Sinä karkasit hänen kanssaan
ja uskoit, ettei mikään voita
sitä suurta rakkauden huumaa
joka meidät juovuttaa

Kun hän saikin mahdollisuuden
päättää omasta kohtalostaan
päättää vihdoin, ketä rakastaa
hän valitsi itselleen sen,
jota ennen rakastit niin

Ja kun heidän rakkautensa
saa täyttymyksensä roihuten
Sinä olet vieressä katsomassa
katsomassa rakkaintasi silmiin
kun hän on toisen kokonaan
eikä mikään voi myrskyäsi
enää laannuttaa

perjantai 16. lokakuuta 2015

Aika ei paranna

Olen onnellisempi kuin aikoihin
kävelen rakastettuni kanssa
elämäni kultaisissa pyörteissä
eikä mikään voi minua pudottaa

Niin luulin

Yksi ainut katse,
yhdeltä ainoalta ihmiseltä
ja minä tahtoisin vain vajota syvyyksiin
piiloon maan alle, itkemään menetystäni

Satuttaa nähdä sinut
enkä tiedä, miten voisin itseni korjata
En tiedä, kenelle puhua
tai kuka voisi minua auttaa

Lähimmilleni en tahdo kertoa siitä,
kuinka paha olen ollut

ja muut eivät ymmärrä

Häpeän menneisyyttäni
mutta tahtoisin saada sen kivun pois,
eikä se lähde puhumattomuudella

Minä olin hukassa ilman sinua
löysin onnen, olen onnellinen

Mutta sinun katseesi nosti pinnalle kivun
jonka luulin jo kuolleen

Enkä usko enää
Ajan parantavan

Palasiani

Kirjoitan sinusta usein
useammin kuin kuuluisi
kirjoittaa rakastetustaan,
jota ei koskaan saanut omakseen
ja jonka kanssa romanssi
ei milloinkaan kestänyt
sielujen syvyyksiin asti

Et sinä minua rakastanut
enkä minä sinua tarvinnut
mutta silti
annoin itsestäni palasia
joita luulin sinun
pitelevän hellästi käsissäsi

ja koska tiesin tiemme erkanevan
luulin, että et edes silloinkaan
rikkoisi minua
vaan jättäisit minut hellästi
laskien pehmeälle pohjalle
ja silittäisit poskeani
ja pyytäisit anteeksi
ja lähtisit

Eihän kukaan niin lähde
se oli harhakuvitelmaa
ruman intohimon pyörteessä

Luen tarinoita meistä
ja itken

Kyyneleeni vuotavat tyhjiin
kun muistan sinut
tiedätkö, kuinka paljon satuttaa
nähdä sinut vuosien jälkeen
ja muistaa,

Ettet ole antanut palasiani takaisin

torstai 8. lokakuuta 2015

Levoton tyttö

Minä näen entisen
tunnen meidät
jotka emme ole enää olemassa

Kunpa olisin suudellut sinua
muistoissani palaan
Ovensuuhun
siihen hiljaiseen päivään
ja palaviin tunteisiin

Lupasit pitää minua
kuin kukkaa kämmenellä
Taisin jopa uskoa
että sinun lupauksiisi
voi luottaa

Minä tunnen kuten ennen
mutta en enää lähde
mukaasi tanssimaan
Enkä ole enää
se levoton tyttö

Jolle tahdoit laulaa

Ja jota olisit niin kovasti
tahtonut suudella

maanantai 5. lokakuuta 2015

Suutelematta

Viehätyin sinusta
sinun puheestasi,
sanoistasi ja musiikistasi

Sinun huumorintajusi kohtasi omani
ennen kuin sanoimme hei

Nukuimme lattialla
nautimme espanjasta
ehkä kuulimme pientä laulua
joka kertoi kontulasta

Tahdoin halata sinua
koskettaa käsiäsi
ja suurta sydäntäsi

Enkä enää pitänyt sinusta

tahdoin sinut lähelle
mutta sinä tulit liiaksi
ja tahtoisin työntää sinut pois

mutta koska rakastan
kestän liiallisen läheisyyden
ja olen suutelematta sinua

Olimme oikeassa

Se, miten kävelit
sait jokaisen uskomaan,
että sinä et anna periksi
eikä sinua pysty voittamaan

Pidin itsevarmuudestasi
siitä, miten kieräytit viereesi
vaikka et tiennyt, mitä tunnen
Suutelit melkein salaa
etkä antanut anteeksi

Itsevarmuutesi omastasi
ja jokaisesta, jonka omistat
näytit maailmalle,
ettet tarvitse sitä

Rakastuit minuun
ennen kuin huomasitkaan
ja koska minä rakastuin osaan sinusta

me emme koskaan oppineet tanssimaan

ja levottomat jalkamme
tanssivat pois toistensa luota
emmekä uskaltaneet myöntää,
että olimme oikeassa

Olimme me.

Jo kuolleen

Pidän siitä, että tiedät
tiedät olevasi
ja uskot siihen niin kovin
että kasvoistasi paistaa
oma itsevarmuutesi

Se viehättää minua

Olisi etuoikeus
jos rikkoisit sydämeni
puhuisit kauniita sanoja
saisit minut rakastumaan
ja lähtisit jälkiä jättämättä

Sinun itsekeskeiset silmäsi
rakkautesi itseäsi kohtaan
saa minut tuntemaan
että tahdon sinut

Tiedän, että se satuttaa
 mutta en voi olla välittämättä
en voi olla pitämättä siitä

Että joku saa minun sisälläni
liikautettua jotakin

jonka luulin jo kuolleen

torstai 17. syyskuuta 2015

Lappi

Katselen ikkunasta ulos. Näen paljon keltaista, hiukan enää vihreää, lehtensä pudottaneita koivuja, maan, joka on puhdas. Lintu hyppele puiden takana. Pienet sadepisarat valuvat lehtien oksista maahan. Pisarat näyttävät pieniltä helmiltä, jotka loistavat puiden oksilla.
On hiljaista.
Katselen paikkoja, joissa liikahtaa jotain. Lisää lintuja. Ne syöksähtelevät eteen päin ja toistensa lomaan. Välillä ne pomppivat maassa. Yksi lintu istuu sienen päällä. Täällä on jäkälää, jota en yleensä muualla näe. Punaiset laikut maassa näyttävät suudelmilta, joita Jumala on painanut maan pintaan.
Sumu nousee koko ajan korkeammalle, ja näen selvemmin. Vaaran huipulla on risti, jonka luokse kerran vaelsin mukanani kivi. Kivi, jossa oli pyyntö. Jonka jätin sen juurelle. En muista toivettani. Ehkä se oli, että saisin tulla tänne pian takaisin. Ehkä toivoin jotain muuta.
Sydämeni rauhattomuus on hiljennyt. Miten voisin murehtia mistään, kun ympärilleni levittäytyy tämän luodun maan kauneus. Olen hiljaa ja katselen. Rauhoitun.
Vaivaiskoivujen kuhmuraisuus ja lyhyys näyttää kauniilta. Niiden oranssit ja keltaiset lehdet muistuttavat, että pian lumi peittää ne alleen. Sade alkaa uudelleen. Pisarat ropisevat kattoon kuin muistutten uudesta alusta, jonka jokainen sade tuo mukanaan.
Tahtoisin lähteä pian ulos. Tahtoisin hengittää puhdasta ilmaa, katsoa hiljaista ja värikästä maata. Kuunnella lintujen liikkeitä. Nauttia siitä, että elämä on tässä ja nyt. Muistaa sen, että ihmisen lepää siellä, missä hänen sielunsa löytää levon. Missä ilmaa on niin helppo hengittää, eivätkä arjen huolet ole löytäneet tietänsä tänne.
Tämä paikka ei ole Jumalan selän takana. Täällä hän tuntuu olevan paljon lähempänä.

torstai 10. syyskuuta 2015

Kunnes unohdan

Minä näin sinun katseesi
sinä näet lävitseni
ja vain sinä tiedät,
että minä en ole heille,
ne ovat sinulle.

Mutta muut eivät ymmärrä sitä
he luulevat, että teen niin
heidän vuokseen

Sinä tiedät paremmin

Teen niin siksi, että näkisit
näkisit silmiesi edessä sen,
mitä meillä oli

Katso ja näe historiamme
älä unohda, koska en minäkään

Minä aion muistuttaa sinua,
kunnes unohdan itsekin

Älä huoli, mä pidän sua kuin kukkaa kämmenellä. Ellet oo se kukka, jonka juuri lehmälle syötin.

Sain päähänpiston, että tulen luoksesi. Sinä halusit minun tulevan, joten nappasin takin selkääni ja aloin juosta, juosta kohti sinua. Kun saavuin talosi pihaan, en tiennyt, mikä niistä oli sinun, joten harhailin hetken, ennen kuin löysin ovesi.
Hassua sinänsä, minua ei jännittänyt yhtään, kun astuin sisään. Kaikki tuntui niin luonnolliselta, ihan kuin minun kuuluisikin astua kotiisi.
Me rojahdimme sohvasängylle katsomaan salkkareita, nauroimme Sepolle. Sinä keitit kahvia ja me touhasimme koirasi kanssa. Olit todella suloinen, kun leikit koirasi kanssa piilosta. Leikit sen leluilla ja pyysit siltä pusuja. minä katselin sinua ja koiraasi lumoutuneena. Näin, miten paljon pidit koirastasi ja miten hellästi sinä katsoit sitä.
Lopulta me päädyimme makaamaan sohvasängylle. Juttelimme niitä näitä. Kunnes keksin, että voisin yrittää tiputtaa sinut alas. Valitettavasti en oikein onnistunut ja pudottamisyritykseni tyssäsivät siihen, että sinä aloit kutittaa minua. Kerran yritin lopettaa kutittamisesi sillä, että menin kätesi päälle, mutta sitä et ollut siitä moksiskaan. Sinä kieräytit sillä kädellä minut kainaloosi. Kun yritin puskea sinua alas päälläni, sinä kutitit minua leuan alta ja korvan takaa. Lopulta minä luovutin ja me olimme tuojituskilpailua. Hävisin joka kerta, koska pokkani petti aina, kun iskit silmää tai kohotit kulmiasi.
Huvittavaa oli se, kun pyysit koiraasi antamaan sinulle pusun ja minä sanoin, etten anna. Hetken aikaa katsoit minua silmiin ja sanoit: "Antaisit kuitenkin."
Minä hymyilin ja käänsin katseeni sinun vartaloosi. Sinä venyttelit, jonka seurauksena paitasi nousi niin paljon, että saatoin nähdä paljasta vatsaasi. Katselin lumoutuneena sitä, että jos sinulla ei olisi lihaksia, olisit todella laiha. Siirsin katsettani ylöspäin sinun käsillesi ja rinnallesi. Kätesi olivat jäntevät ja lihakset pingottuivat selvästi esiin.
Lopulta minun täytyi lähteä ja sinä tulit saattamaan minua ovelle. Sanoimme heihei ja suljit oven. Sinä avasit sen pian ja sanoit, että korvaläppäni unohtuivat. Tulin hakemaan ne, hipaisin kättäsi, katsoin silmiisi ja käännyin kotiin päin. Tunsin katseesi selässäni vielä kääntyessäni isommalle tielle.

Ihminen

Narkomaani
Voiko tiettyyn tunteeseen jäädä koukkkuun?
voiko sitä havitella
ravistella irti
uskoa, että se on väärin

tunteiden kylläisyys
josta tahtoisin juopua
joita ei voi enää
saavuttaa

tahdon olla hyvä ja onnellinen
sellainen, joka on normaali
niinkuin
kuka tahansa muukin

mutta sisälläni oleva tuli
polttaa ja huutaa sielulleni
etten pysty pidättelemään sitä ikuisesti

ihminen on paha
ihminen tahtoo pahoja asioita
ihminen tahtoo tuntea
ihminen tahtoo olla
ihminen on intohimoinen
ihminen tahtoo olla jotain muuta

eikä hän kuitenkaan koskaan
tahdo olla sitä enemmän

torstai 3. syyskuuta 2015

Me juovuimme

Muistatko sinä, kuinka me juoksimme
juoksimme salaa piiloon
piiloon niitä katseita,
niitä suloisen pieniä kiuskauksia

Tahdoimme olla hetken
vain toisillemme
kietoutua toistemme elämiin
ja olla se suuri rakkaus

Suudelmasi polttivat sieluani
eikä mikään tuntunut hyväksytyltä
se oli niin kiellettyä
että rinnassa oleva sydämen jyskytys
humallutti meidät

Me juovuimme kiellettyjen hedelmien viinistä
joimme itsemme täyteen
hyppäsimme tuntemattomaan
tarrauduimme kiinni lujemmin

Sydämeni ei pysähtynyt
tahdoin kokea kaiken sen vääryyden
omistaa itseni kokonaan
rikkoa niin monta sääntöä
että se olisi tuntunut
mahdollisimman hyvältä
mahdollisimman väärältä
mahdollisimman pakahduttavalta

torstai 20. elokuuta 2015

Rauniot

Luot katseesi silmiäripsiesi takaa
sen suloisen, niistä ajoista muistuttavan
Lähdette tanssimaan
rakkauden suurella kentällä
Jossa voittajat ja häviäjät
kompastelevat aikomuksiinsa

Kipinä ei koskaan sammunutkaan
Vaikka luulitte sen
aikoja sitten sammuneen
Silmienne nälkä
tuntuu ylitsepääsemättömältä

Vihdoinkin syliisi
ei jää tyhjiä koloja
tulen nuollessaan katseillaan

Kun liekit nousevat ylemmäs
teidän onnenne on täydellistä
Eikä ole mitään kauniimpaa
kuin hukkua raunioihin

Viimeisen kerran

Viimeistä kertaa
katseillanne sivallatte
viimeisen kerran
tahdotte samoihin juhliin
viimeisen kerran
vihaatte intohimoisesti
viimeistä kertaa
ei teillä olekaan

Ensimmäisen kerran
viiteen vuoteen
ensimmäistä kertaa
jälkeen tukahdutettujen tunteiden
ensimmäistä kertaa
jälkeen satuttavien sanojen
ensimmäisen kerran
rakastatte elämää

maanantai 17. elokuuta 2015

Teet minut

Vihaan
Sinua
Ja vain sinua
En pysty olemaan
lähelläsi
Teet minut
sairaaksi
Sairas mielihalu
tappaa sinut
Halu silmissäsi
muuttuu suruksi
Kärsit.

tiistai 11. elokuuta 2015

Viimeinen hellä kiuskaus

Suuri rakkaus
ei ole sama
kuin oikea rakkaus

viimeinen hellä kiusauksesi
huuliesi hipoessa hänen korvaansa
ja sinä olet yksin

lupaat aina rakastaa
lupaatte olla unohtamatta

eikä mikään tule erottamaan
teidän menneisyytenne sidettä

kyyneleet satuttavat
mutta tänään
ne ovat todella tarpeen

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Langat

Keltaiset päivät
joita aina lämmöllä
haaveissani syleilen
lämpösi nauru
ikkunasta heitetyt lautaset
Mieletön vapauden kirjo
lömpimät suutelevat halaukset
epäuskoiset kellot nauramassa

Parhaimmat hetket
punoutuvat elämään
jossa kaipaava kipu
ja langat onnellisuuden
kietoutuvat niin syvälle lihaan
että niitä on mahdotonta
Erottaa toisistaan
kun kumpikin kuristaa
miltei hengiltä
osaa elämässä nähdä
surun kaikki sävyt
ja onnen niin lukemattomat väreet

Ihminen osaa nauttia
onnellisuudestaan
kun kipu ei jätä rauhaan
kun onnellisuus ei ole vain muisto
vaan kaikki kulkee rinnalla
Sopusoinnussa
kaikkea on riittävästi
mitään ei ole liikaa

Etkä voi pyytää
mitään enempää

torstai 28. toukokuuta 2015

Sekunnin

Entä jos en olisi
vain lähtenyt paikalta
ilkikurisesti hymyillen
olisin seisonut paikallani
vielä sekunnin pidempään
katseemme olisivat kietoutuneet
ja numerot olisivat nyt toisin

Vielä sekunnin pidempään
ja koko maailma
ei näyttäisi tältä
kuin se nyt näyttää
pienen pieni ajatus
sydämeni pohjassa kuiskii

 Entä jos

tiistai 26. toukokuuta 2015

Satuttaa

Romanttiset ajatukset eivät oikeastaan koskaan olleet vallanneet mieltäni. En kaivannut sitä, en kokenut sitä tavoittelemisen arvoiseksi, eikä siinä ollut mitään, jonka puolesta olisin ollut valmis uhrautumaan.
   Kyllä minulla vientiä oli. Ja nautin siitä, kukapa ei olisi nauttinut kauniista ja viehättävistä naisista, jotka olisivat antaneet pikkusormensa siitä, että olisin ottanut heidät mukaani
   Mutta en minä rakastanut. Minä kunnioitin, arvostin ja palvoin, mutta en rakastanut. Enkä jäänyt aamuyötä pidemmälle.
   Voisimpa palata siihen, koska tänään istun yksin sängylläni, kirjoittamassa kirjettäni, joka ei ehkä koskaan saavuta määränpäätään.
   Jos ei ole milloinkaan saanut rakkautta, sitä ei osaa kaivata. En tiedä kumpi on kamalampaa. Se, ettei koskaan tiedä rakkaudesta, vai se, että tietää sitä olevan olemassa siellä jossain, mutta ei täällä.
   En ole ennen antautunut anelemaan, mutta tänään pyydän. Ole kiltti. Tule luokseni.

Rakkaus satuttaa kun sen saa ja kun sitä ei saa.

Niin paljon

Vaaran vastustaminen on turhaa
tiesit ensi hetkistä alkaen,
että intohimo veisi voiton

Vaikka sinä tanssit
veitsen terällä
ja veripisarat tahrivat pintaa

Sinä et uskalla lopettaa
tahdot uskotella itsellesi

Että liekkeihin leimahtaminen
ei satuta niin paljon

En voi kiittää sinua siitä

En edes pysty kirjoittamaan nimeäsi
niin paljon se sattuu

Kynäni leijuu paperin yllä
mutta en kykene piirtämään
edes nimesi ensimmäistä
sieluani polttavaa kirjainta

En pysty. En tahdo.

Satutit liikaa
ja vaikka hymyilin
en voi kiittää sinua siitä

Enempää

Suudelma, joka vie sielusi mukanaan
korjaa entiset haavasi
ja repii uusia tilalle
eihän ehjä ihminen
voi oppia rakastamaan

Tahdot salata kipusi
mutta sielusi huutaa
Rakkaudennälkäsi
vie sinut epätoivoisuuteen

Ei hän sinua pelasta
mutta hän lupaa
pitää vanhat arpesi hiljaa
ethkä sinä tarvitse mitään enempää

Pumpulissa

Pieni kuiskaus ainoastaan
ja sinä lähdit tanssimaan
askeleesi luisuvat
pitkin veitsen terää
etkä sinä aio luovuttaa

Vaikka tuli tappaa
sinä et pelkää
Tahdot tuntea lämmön
Sisimpäsi janoaa
sielusi on tulessa

Vaikka sinuun sattuu
sinä liikut kovempaa
tahdot mielummin palaa
kuin elää pumpulissa

Jos

Siniset suudelmat. Vaikka unohtaisinkin kaiken muun, ne aion polttomerkein tallettaa itselleni.
   Niin pieni, kuiskaustakin pienempi ääni, käänsi maapalloni pyörimään napojen suuntaisesti. Eikä mikään, minkä olin uskonut todeksi, pitänyt paikkaansa.
   Muistoissani palaan eilisiin. Niihin intohimoisiin elämiin, joiden halki kuljin uskoen, että minä omistan tämän kaiken.
   Jos en olisi elänyt valheessa vuosikymmeniä, voisin olla ihan eri ihminen. Usko minua.
   Riipivät rakkauslaulut eivät avanneet sinua. Kuin tyhjää olisi ollut sinulle, koko minun maailmani sisältö.
   Sinua koskettivat ne asiat, joille minä kohautin olkiani. Tuulenvire kasvoillasi, auringonsäde pilviverhon takaa. Hiljainen sointi maailman.
   Avattuasi maapalloni suuruuden, haukoin henkeäni ja kyyneleeni virtasivat jälleen. Jos et välittänyt riekaleista lauluissa, miksi revit minut yhtä pieneksi kuin vihaamani epäonniset?
   Jos rakkauteni olisi ollut tarpeeksi. Jos olisin tarjonnut tarpeeksi. Jos olisin ollut onnellinen. Jos olisin ollut sinun.
   Sinun.

Pyydän

Otteeni irtoaa. Kerta toisensa jälkeen. Kun luulen tuntevani hänet, hänen salaisuutensa rakentavat muurin välillemme. Sen sumuisen seinän läpi on vaikea nähdä syitä, miksi hän on kuin kuu.
   Jos piilottaa itsestään aina puolet, ei voi olla varma siitä, onko tuntemani ihminen täydellisesti hän, joksi häntä luulen.
   Suuret vihreät silmät jotka katsovat minua vietellen mukaansa. Fuksialla väritetyt huulet kuiskailevat sanoja, enkä voi irrottaa, vaikka tahtoisin.
   Vaikka tahtoisinkin pitää kaikki langat käsissäni, sinä suloisesti vedät yksitellen ne pois käsistäni.
Antaudun johdatettavaksi hämärään tulevaisuuteen, ja opettelen elämään tietämättä, mitä  huominen tuo tullessaan.
   Ole minun tieni. Ole minun.
   Pyydän.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Mikä minä olisin ollut?

Olisinko tyytynyt osaani,
kuten suurin osa silloin?
Olisinko hiljaa tehnyt sen,
mitä minulta tahdottiin?

En usko.

Jos isäni olisi ollut silloin samanlainen
hän olisi sanonut "saat olla mitä tahansa"
"älä pelkää"
"ole oma itsesi"

Olisin juossut kilpaa toisten ohitse
en olisi kiinnittänyt huomiota
niihin paheksuviin katseisiin
joita toiset kaltaiseni ja ylempiarvoiset
olisivat minulle suoneet

Olisin rakastanut
ja vannonut, etten tarvitse samaa
olisin ehkä rakastunut
mutta vaatinut aina omaa etuani
olisin kunnioittanut
mutta en kuten muut

Jos olisin elänyt silloin
olisin ollut ehkä halveksittu
mutta olisin ollut onnellinen
olisin ollut vapaa

Olisin ollut 1800-luvun nainen

tiistai 19. toukokuuta 2015

Öisin

Rakkautesi ei riittänyt
pitämään sitä kaikkea kasassa
sinun pieni elämäsi
tuntuu nyt niin tyhjältä

Sinä todella rakastit heitä
ja toivoit, että hän olisi sinun
sinun omaa vertasi
sinun rakkaasi

Et koskaan saanut vastausta
koska tiesit, ettei se muuttaisi mitään
et onnistuisi siltikään

Viimeinen toiveesi
menetetylle ystävällesi
eivätkä he enää muista sinua
annat itsesi lipua unohduksiin

Öisin vuosienkin jälkeen
pahoina hetkinäsi,
he ovat edelleen ne,
joiden seurassa kuvittelet itsesi onnelliseksi
ja vaikka kyyneleet putoilevatkin
kasvoiltasi vierien käsillesi

Sinä tiedät tehneesi oikean ratkaisun

Ilman sinun maailmaasi

Rikki revityt elämät
haavoja sielussa
sinä jokaisissa ajatuksissa

Vaikka tiesit sen
kauan ennen heitä
tahdoit vain olla onnellinen
tahdoit heidän olevan

Kun he joutuivat maailmaasi
sinun sydämesi särkyi
Ei heidän kuulunut
elää tällaisessa maailmassa

Viimeisillä voimillasi
tahdot heidän vain unohtavan

He ansaitsevat onnellisen elämän
ilman sinun maailmaasi
he eivät enää muista sinua

Ja ainut sydän, joka vuotaa verta
ainut sielu, joka on rikki revitty
ainut elämä, joka toivoo jokaisen
riipivän hengenvedon olevan viimeinen

On sinun

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Enkeli ja ihminen

Tiedätkö, millaista intohimo on,
kun tietää pian kuolevansa?
Kun elämäsi viimeisillä henkäyksillä
haukot ilmaa
ja tuska täyttää sinut
tahdot vain saada
sen pienen palasen
siitä intohimosta,
jota vain ihmiset voivat kokea.

Viimeisillä voimillasi
viettelet ihmisen pauloihisi
rakastat häntä kuin omaasi
ja suutelet hänen huuliaan

Kun elämän rippeet
ovat enää jäljellä
ainut, mikä merkitsee
on tämä hetki
tämän hetken tunteet

Tämän maailman intohimo

Tule, tule lähemmäs
painaudu minua vasten
Suutele
kuin huomista
ei koskaan olisikaan

Eikä sitä tulekaan

Ihmisyyden rippeet

Siitä kerrotaan vain taruissa
ja nekin ovat vähissä
Se on liian vaarallista
eikä se ole oikein
ei sinulle

Milloin jostain pahasta
syntyi hyvää?
Sisälläsi kuulet sen
ettei kaikki ole hyvin
Mutta sinä et osaa jarruttaa
Hänen poikkeavuutensa kaltaisistaan
sytyttää sinun tunteesi palamaan

Vaikka mikään maailmassa
ei ole ennen ollut näin päälaellaan
sinä pyörittelet sitä lisää käsissäsi
Suuret suunnitelmat
ja pienet kohtaukset elämien välissä

Eivät saavuttaneet teitä
ja siksi kaksi eri maailmoista
kietoutuvat yhteen
antean toisilleen lohdutuksen,
jota eivät omista maailmoistaan
koskaan löytäneet

torstai 9. huhtikuuta 2015

Ajattelin vain

Kädelläni silitän
hiuksiasi silkkisiä
enkä minä osaa jarruttaa

Minä oikeasti
taisin rakastua
sinuun

Olit erilainen
Et yrittänyt muuttaa minua
et uskonut sanaakaan
ja silti luotit täysin

Suutelit minua
vaikka tiesit, ettet saisi minua
Annoit itsestäsi palasia
vaikka en antanut melkein mitään takaisin

Yhä edelleen mietin,
miksi annoit niin paljon.
Sinä kyllä tiesit,
että olisin virhe.

Ehkä olin elämäsi paras virhe.

Minä rakastuin sinuun,
siksi lähdin.
Ajattelin vain,
että sinun olisi hyvä tietää se.

Virheet

Kirjoitan paperille
listaan asioita
lista on pitkä
se on täynnä nimiä,
tekoja,
paikkoja,
sanoja

Pidän kirjaa virheistäni
jotkut päätyvät listalle vasta vuosien päästä
jotkut heti synnyttyään

Muistuttaakseni itseäni
että minä en ole täydellinen
sydämeni on palasina
sillä jokainen virhe
tekee kipeää

Olen kliseinen
pieni tippa meressä vain
mutta minä itse rakastan tätä

Yksi virhe on koukeroisin kirjaimin
sydämin koristeltu
 Sinä olet minun lempi virheeni

Uni

"Sun pitää olla meistä se vahva.
Mun onnen vuoksi"

Mene jo pois
et sinä ole paha

Mutta olet väärä
et ole minun

Enkä minä ole sinun
uskotko, miten vaikeaa
on olla täällä
kun tahtoisin olla poissa

Voisimpa leikata perhosilta siivet
ja antaa niiden vain mennä

Voisimpa leikata pois uneni
jotka eivät kerro totuuksia

Sinun elämäsi on siellä
minun täällä

Enkä ole siitä pahoillani.
En vain tahtoisi kokea mitään tällaista.

Pienen pieni ihminen

Pienen pieni ihminen
sydämestäni taisit
sä viedä palasen

Lorujani laulelen
pitääkseni silmäni kiinni
ja ajatukseni omassani

Tietäisitpä vain
ettet ollut tavallinen
olit legendojen tarusta

Ei teitä pitäisi olla olemassa
ihmisiä, jotka saavat
jumalat pauloihinsa
Tietämättään.

Olen heikko.
Minä tahdon sinun muistavan
koska rakastan sinua

Kuulen kuiskauksesi öisin
enkä anna minkään pyyhkiä
sinulta minua pois

Kun aikamme koittaa,
tulen takaisin
pienen pieni ihmiseni

Jumalat eivät tee vahinkoja

Minä todella yritin
ja yritän edelleen
mutta uskotko minua
jos kerron totuuden?

Jumala tietää kuinka olen yrittänyt
mutta en onnistu.
En saa sinua pois mielestäni.

Kai sinun pitäisi tietää,
että jos ihminen kohtaa jumalattaren,
hän ei kykene unohtamaan.

Olen etsinyt unholan jokea
sitä rauhoittavaa ja poispyyhkivää
mutta olet edelleen täällä

Muistutat olemassaolostasi
kuin vahingossa.
Mutta tiedän,
etteivät jumalat tee vahinkoja.

Oletko siis tulossa takaisin?
Eihän sinulla ole minulle mitään kostettavaa?

Rakkaani.

Vieläkään

Kävelen pienessä tuulessa
annan tuulen huuhdella kasvojani
virkistävää olla välillä näin

Ehkä ihminen joutuu
yhä uudestaan kompastumaan
siihen samaan
josta vannoi,
ettei koskaan enää

Mutta tänään
löysin itseni uudelleen
paikasta
jonka piti olla minulle
se ei koskaan enää

"Sä et ollut ensimmäinen
muttet sä tuu olemaan se viimeinenkään"

Olisihan se pitänyt uskoa
jo ensimmäisestä katseesta
se oli samanlainen
kuin kauan sitten ennenkin

Hassua, miten ihminen pystyy
sokeuttamaan itsensä tosiasioille
onko se tyhmyyttä,
vai hyväuskoisuutta

En tiedä.

Tässä olen.
En ole ollut ensimmäinen
Enkä ole ollut viimeinen
Vieläkään

Rakastunut enkeliin

"Olen rakastunut enkeliin"
Kuiskaus maailmankaikkeudelle
sinun korviisi
huulillesi ja kaulallesi

Näen sinut omana itsenäsi
piilotetut siipesi
palaneet unelmasi
minulla on silmät

Suudelmasi polttavat sieluani
palan tuhkaksi jälleen

Vaikka saisin valita uudelleen
tekisin silti kaiken kuten nytkin

Sain vain pieniä palasia
sieltä täältä, sinulta
sinun maailmastasi
Vaikka se satuttaa,
kuiskaan silti uudelleen:
"Olen rakastunut enkeliin."

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Riekaleet

Se surullisen kuuluisa rakkaustarina
Kun juoksen pois paikalta
särjettynä ja lyötynä
pieni ääni päässäni sanoo

Mitä minä sanoin

TURPA KIINNI

koitan hengittää nyyhkäyksieni lomassa
silmäni turpoavat punaisiksi
kyynelet tipahtelevat housuilleni
muodostaen kuin musteläikkiä

Miksi koskaan uskoin
olevani tarpeeksi
Sinun unelmasi
liitävät korkealta ylitseni

Miten ikinä uskoin
että alle puolet
riittää sinulle

Ja vaikka kuinka tiedän,
että meidän tulevaisuuteemme
ei olisi koskaan kuulunutkaan
omakotitaloa, pellavapäisiä lapsia
Minä silti haaveilin niistä

Joskus vieläkin mietin,
mitä jos.

Vaarallisia seikkailuja
minä mukautumassa maailmaasi
silmäni olisivat tummemmat
kehoni olisi kuten sinun
emmekä me koskaan pysähtyisi
juoksisimme hengästymiseen asti
Kun keuhkomme melkein repeäisivät
olisimme hetken kuten muut
ja sitten juoksisimme jälleen

Minä en koskaan päässyt sinne asti

Kuivaan kyyneleeni ja pesen kasvoni
Olen virallisesti revitty irti
Ehkä joskus
riekaleet palaavat paikoilleen

torstai 26. maaliskuuta 2015

Susi

"Kuu johdattaa tiesi"

pimeä metsä, vailla valoa
pienetkin rasahdukset
sydämesi villiintyy

kiiluvat keltaiset silmät
näkevät sielusi pohjaan
kun se astelee lähemmäs
kuun kelmeä valo
saa sen kauneuden loistamaan

etkä sinä osaa pelätä

se katsoo sinua
istuu viereesi
upotat kätesi sen pehmeään turkkiin
kuiskailet sille salaisuuksia
kauan sitten unohdetulla kielellä

kun nukahdat sen selkää vasten
se kertoo sinulle tarinoita
kuinka sinäkin joskus
olit hänen kaltaisensa

kun aamu alkaa kajastaa
sinä tiedät, ettei mikään ole enää ennallaan

uinuva susi sisälläsi
on roihahtanut liekkeihin
ja kuu johdattaa sinut
rakkaimpiesi luo

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aamun kajastus

Aamun kajastus
pyyhkii sinut pois
kuin haalean pilvenhattaran
joka utuisuudellaan
ahdisti niin kovin

Voisimpa puhua kauniisti
ja kertoa kauniita sanoja
olla välittämättä tunteesta

mutta helvetillisessä unessani
oli olemassa syvä yhteys
ja kosketus, joka kihelmöi

todellisuudessani
et onneksi ole helvetistä
olet vain ihminen
johon annan välimatkan kasvaa

enkä enää huomenna
aio koskaan nähdä sinua

torstai 19. maaliskuuta 2015

Sulje suusi, tanssi

Sydämesi puristuu kasaan
haukot henkeäsi
et osaa enää hengittää
rintaasi ahdistaa
etkä tiedä, miten jatkaa

Rakastit häntä.
Sinä todella rakastit.
Kun viimeinenkin kipinä
on tukahdetettu sammuksiin,
sinä et jaksa välittää.

Kun toinen, yhtä maahan lyöty
suurien sanojen taakkansa kanssa
saapuu kattohuoneistoosi
sinä olet lohduttaja

ei, et pyyhi kyyneleitä,
etkä tarjoa olkapäätä
mutta tarjoat maailman.
Tämän maailman lohdutuksen,
joka on parempaa kuin missään muualla.

Ei, ei se ole kaunista,
mutta täällä
se on ainut tapa
pitää sydämensä hiljaa

Kovimman kautta

"En tahdo olla yksin"
sammuva kynttilä
illan pimeät varjot
jotka piirtävät sulavat liikkeenne
jumalalliseksi taideteokseksi

Kun romantiikka ympäriltä hajoaa,
todellisuus iskee tajuntaan,
valta ei olekaan onnea.
Jotkut tiesivät sen aina
sinä opit kovimman kautta

juuri siksi
juuri tänä iltana
sinun kyynelistä kostuneet silmäsi
eivät näe mitään muuta
kuin kaksi rikkinäistä sydäntä
jotka tahtovat
vain yhden ainoan hetken.

Yhden pienen hetken,
jolloin ymmärretään

ettei se tästä paremmaksi muutu

sulaudut karuun maailmaan

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Luvuista kirjaan

Sinun elämässäsi
minä olin vain luku
Yksi pieni valloitus
niiden muiden joukossa
tiesit oikeat sanat,
oikeat sävelet
eikä ollut muuta vaihtoehtoa
kuin pudota käsivarsillesi
ja kun nimeni on yliviivattu listastasi
siirryit seuraavaan

Minulle
olit kokonainen kirja
kuinka kipeästi edelleen
voit repiä minun elämääni
sieltä kaukaa menneisyydestä
pienillä terävillä kynsilläsi
edelleen muistoissani
raastat minut hajalle

Miksi toisen täydellinen onni
on toiselle vain yksi muiden joukossa

Älä kadu mitään

Tuhlattavaksi asti aikaa
on meille annettu

suuret kyyneleet
eivät koskaan päätyneet
meidän sieluihimme

pienen pienet huulipunan jäljet
johdattavat tiesi
yhä uudelleen ja uudelleen

sinä olet liian onnellinen
ollaksesi pahoillasi

olet liian kaunis
katuaksesi mitään

olet vihdoin oma itsesi
tyhjyys on täyttynyt

onni on suurempaa
kuin ne tuhannet kyyneleet

torstai 12. helmikuuta 2015

Kuten kuka tahansa

Pieni suudelma vain
ja minua vietiin

kuinka saatoin?
Minä uskoin, kuten kuka tahansa

öisin kierahdän puolellesi
muistaakseni, ettet ole siinä

minä annoin sinulle kalleimpani
sinä heitit sen pois
kuin saastan

typerästi uskoin,
että tämä on rakkautta

jäin yksin

maanantai 9. helmikuuta 2015

Toiselle

Anteeksi, että vaivutin sinut
transsiin
lumouduit ilmaan piirtyvistä viivoista
en olisi saanut
antaa sinun katsella
lanteitani keinuvia,
jotka syleilevät
vain yhtä

En minä sinulle tanssinut
minut lumosi eräs toinen
jonka kelmeä valo
heijastuu öisin ikkunaasi

En minä
Sulavapiirteiset linjani aukenevat
ja minä tanssin
tämän maailman kauniimmalle kuulle
Ellai saakoon piirtää viivasi

Tanssin

perjantai 6. helmikuuta 2015

Karille ajaneet

En saisi lukea näitä
salaisuuksia hiljaisia
Minua naurattaa
surettaakin ehkä
tai joku kummallinen
pieni ja pistävä
on tuolla rintalastani alla

Kyllä minä muistan

muistan muistan muistan

älä usko,
että en muistaisi

Koska olet sinä
minä hiljenen
ja annan muistojemme
vaipua kauas
alemmas ja alemmas

kunnes ne uppoutuvat
entisaikojen jokeen
eikä kukaan niitä
enää muista