Mennessään

Älä vuodata kyyneleitä,
karkaa avaruuteen, etteivät kyyneleet vieri,
painottomuus vie kyyneleet mennessään,
et pysty itkemään.
Pystyt vain miettimään,
mitä menitkään tekemään.

Käsiin suurempiin

Sä kerroit mulle, et ihmeitä tapahtuu.
Mä en osannu uskoa, et maailma muuttuu.
Mut onneks mä olin väärässä,
onnea on olla juuri tässä.
Sinun ansiostasi aloin uskoa unelmiin,
ja luottamaan asiani käsiin suurempiin.

Tää tunne

Melkein tekis mieli itkeä,
liian kauan odottanut tätä fiilistä.
Vaikka en ois uskonu,
jokin on muuttunu.
En tiedä, mitä tulee vastaan,
haluun tuntee näin ainoastaan.
Vaan kaks sanaa sulle;
tää tunne♥

Salaisen kielletty rakkaus

He seisovat vierekkäin ja juttelevat jotain, josta saan selville sanoja sieltä täältä. He hymyilevät toisilleen. Ruskeahiuksinen heittää ilmaan hauskan lausahduksen ja kumpaakin alkaa naurattaa. Vaaleahiuksinen kumartuu tummahiuksiseen päin, muutaman sentin päähän, eikä tummahiuksinen kavahda pois. Heillä on ihan varmasti jotain meneillään, ajattelen.
     Opettaja tulee avaamaan luokan oven ja astelen nopeasti paikalleni ja katselen heidän kehonkieltään tarkemmin.
     Vaaleahiuksinen hipaisee tuskin huomaamattomasti tummahiuksisen käsivartta ennenkuin istahtaa omalle paikalleen. Koko tunnin ajan he naureskelevat keskenään, väillä katsovat toisiaan silmiin hymyillen.
     Miksei kukaan muu huomaa mitään, mietin tarkkaillessani tuota selvää pariskuntaa. Heistä oikein huokui se, että he ovat ihastuneet toisiinsa. Kunnes tajusin, että he yrittävät salata sen muilta. Se on heidän pieni salaisuutensa. Heidän ja minun. Mutta minä en aio kertoa siitä kenellekään, joten oikeastaan salaisuus on edelleen heidän kahden välinen.
     Tunti loppuu, he keräävät tavaransa, naurahtavat, lähtevät liikkeelle. Minä lähden vaivihkaa heidän peräänsä seuraten katseellani heidän suloisen salaista ruumiinkieltään. He kulkevat vierekkäin, käsien välillä hipaistessa, välillä kunnolla koskettaen toisiaan. he kummatkin sävähtävät aina käsiensä kohdatessa, joka vain vahvisti näkemystäni siitä, että he ovat rakastuneet,
     Voiko suloisempaa olla kuin salainen ja toisaalta kielletty
     Rakkaus

Tuntematon vieressäsi

Hiljaa

Hän istuu hiljaa. Yleensä luokan oven vieressä. Hänen pitkissä ja hoikissa sormissaan on kirja. Hänen silmänsä liukuvat sivulta toiselle ja hän ahmii kirjaa sisäänsä. Mutta ei se tee hänestä mielenkiintoista. Hän tarkkailee ympäristöään, hän lukee ihmisiä, jotka kävelevät hänen ohitseen huomaamattaan hänen valoaan. Haluaisin niin usein kysyä; miksi muut ovat niin sokeita, etteivät huomaa hätnä ja hänen taianomaisia silmiään, jotka lukevat ihmisiä kuin kirjaa hänen sylissään.

Hän ei aloita keskustelua. Hän vain katsoo sinua, tai muita. Hän lukee maailmaansa. Mutta jos uskallat sanoa hänelle jotain, hän sua sinulle valloittavan hymynsä, ja muutaman sanan.

Jos minun pitäisi kirjoittaa hänestä jotain jollekin, kirjoittaisin jotain tämänkaltaista. Yrittäisin vangita edes jotain paperille hänen kiehtovasta olemuksestaan.

Hän on salaperäinen. Hän on kaunis. Hänen pitkät mustat hiuksensa hulmuavat hänen kävellessään kuin hevosen harja. Minä tahdon tuntea hänet. Mutta en uskalla. Kun istumme vierekkäin 270 minuutin ajan viikossa, en uskalla sanoa mitään. Minä vain katson häntä vaivihkaa, vaikka hän varmasti tajuaa, että katson häntä. Mutta en ajattele sitä. Tahdon uskoa, että kiinnostukseni häntä ja hänen salaperäisyyttään kohtaan on salassa.

Joskus, kun istun hänen vieressää, näen hänen puraisevan huultaan ja toivon, että voisin ottaa hänen sirot kasvonsa käsieni väliin ja suudella hänen suloisia ja pehmeältä näyttäviä huuliaan ja hengittää häntä sisääni.

Hän on salaperäinen. Hän paljastaa juuri sen verran kuin tahtoo, eikä milliäkään enempää, vaikka kuinka yrittäisi.Voi kuinka toivoisinkaan tietäväni hänestä enemmän vielä vähän lisää. Haluan uppoutua hänen mielenkiintoiseen maailmaansa. tahdon tuntea hänen sydämensä.

Kun en ole hänen kanssaan, tunnen menettäväni mielenkiintoni kaikkeen. Vain hän tuo elämääni valoa. Aivan kuin vaeltaisin pimeässä hapuillen edes jotakin, mihin tarttua, ja hän olisi sykkivä tähti, joka vuodattaa läsnä- ja olemassaolollaan elämää sieluuni. Hän loistaa kuin sateenkaari... voi hyvä tavaton

Hänkin on yksisarvinen.

Minä näen sinut

Sinä kävelet tännepäin. Juttelet kavereidesi ja ystäväsi kanssa. kaverisi heittää ilmaan humoristisen huomautuksen ja alatte nauraa. Mutta sinä et naura koko sydämestäsi, naurusi on pinnalista, eikä tule sydämestäsi. Ystäväsi huomaa, että jotain on vialla, hän katsoo sinuun kysyvästi, mutta sinä pudistat päätäsi viestittäen, ettet tahdo puhua. Te tulette yhä lähemmäksi, sinä kävelet ohitseni, kohotan katseeni ja katson suoraan silmiisi, jotka ovat kuin peili. Ne peilaavat katsojansa pois, eivät päästä sisälle ketään, paitsi minut.

Luen silmistäsi, että sinuun sattuu, vuosien kipeät pettymykset ja koettelemukset ovat satuttaneet sinua ja viiltäneet syviä haavoja sieluusi. Tahtoisin auttaa sinua. Ottaa kaiken tuskasi pois. Jos vain antaisit minun lukea silmistäsi ja sielustasi sen kaiken tuskan, voisin vuodattaa parantavaa valoa ja rakkautta niihin kohtiin, joihin sinua on niin monesti lyöty.

Astelet luokkaan, minäkin nuosen ja kävelen perässäsi pulpettiimme. Istun viereesi ja hymyilen sinulle toivoen, että ottaisit edes osan hymyni valosta itseesi, etkä heijastaisi sitä pois, niinkuin olet aina tehnyt.

Hymyni valo tavoitta silmäsi... 

ne eivät heijastaneet sitä pois. Annat valon uppoutua sisääsi, räpyttelet silmiäsi muutaman kerran ja suot minulle hymyn, joka tulee soraan sydämestäsi. Minä hymyilen sinulle uudelleen ja sinä imet senkin valon sisääsi. Minua alkaa melkein itkettää se, että vihdoin sinä otat valoa vastaan ja annat sen hoitaa sinua. Huomaan, kuinka tahtoisit uppoutua valoon, jonka ansiosta sinulla on hyvä olla.

Istumme tunnin normaalisti vierekkäin, ja minä suon sinulle silloin tällöin hymyni, johon sinä vastaat aina hiukan syvemmin kuin edelliseen hymyyni.

Tunti loppuu ja muut alkavat pakata tavaroita, mutta sinä istut paikallasi ja katsot eteenpäin miettien. Vihdoin, muutamien minuuttien jälkeen, kun muut ovat jo poistuneet luokasta, sinä käännät pääsi hitaasti minua päin, katsot silmiini, ja teet jotain, mitä en ikimaailmassa olisi osannut odottaaa. Sinä lähetät valoa minulle. Sinä lähetit valoasi minun sieluuni hoitamaan minun haavojani.

Avaat suusi ja suot ilmaan leijailemaan pienen kuiskauksesi:

"Onneks tästä maailmasta löytyy vielä ihmeitä. Mä kun luulin olevani viimeinen yksisarvinen"

  

Ymmärtäisinkö

"Luka, sä oot selvästi kusessa siihen hiljaiseen tyttöön. Tunnusta jo!", huudahdan Lukalle, kun taas kerran kävelemme erään todella kauniin tytön ohi, joka lukee kirjaa istuen luokan oven vieressä. Luka läimäisee minua olkapäähän juuri sellaisella voimalla, että se tuntuu ja hyssyttelee:

"Suu kiinni Saku! Hän voi kuulla."

Minä vain naureskelen, kun Luka vilkaisee minua vihaisesti rymistellessään istumaan paikalleen. Hän katsoo minua vielä kerran kiukkuisesti ennenkuin alkaa katsoa eeenpäin odottaen, koska hänen rakkautensa kohde suvaitsee saapua luokkaan. Eikä hän joudu odottamaan pitkään. Pian se tyttö astelee luokkaan itsevarmana hiukset hulmuten ja silmät sädehtien. Hän istuutuu Lukan viereen suoden Lukalle hymyn, joka sulattaisi jäävuoren. Luka imee kaiken hymyn sisäänsä ja vastaa sitten hymyyn. Tyttö näyttää selvästi ilahtuneelta siitä, että Luka vastasi hänen hymyynsä. Seuraavat seitsemänkymmentä minuuttia sain katsella jotai imelää rakkausleffaa nenäni edessä; he hymyilivät koko aja toisilleen ja ihan selvästi heidän välilleen alkoi muodostua jonkinlainen yhteys.

Pidin mielessäni peukkuja Lukalle, kun astelin pois luokasta. Luka jäi sinne istumaan sen tytön kanssa ja Luka aikoi selvästi sanoa hänelle jotain. Jäin odottamaan Lukaa luokan ulkopuolelle, eikä kulunut kauaakaan, kun he astuivat luokasta ulos yhdessä. Tyttö hymyili vielä kerran Lukalle, kunnes hän katosi kirja kainalossaan väenpaljouteen. Luka katseli haikeasti hänen peräänsä, joten koin velvollisuudekseni herättää hänet haavemaailmastaan. Pukkasin häntä kulkeen, jolloin hän katsoi minua ja sanoi:

"Toi mimmi on ihan uskomaton. Kumpa mä saisin sen."

Hymyilin Lukalle ja sanoin: "Ja miksi et saisi, se on ihan kuumana suhun."

Silloin Luka hymyili minulle salaperäisesti ja hänkin katosi väkijouukkoon. 

"Rakastuneet", minä puhisin ja lähdin kävelemään kohti matikanluokkaa.

Lapseni

Näytä mulle tieni,
osoita suuntani.
Etten koko ajan hapuilisi,
silmät tiukasti kiinni.
Avaa mun silmäni,
kohota mun katseeni.
Sano minulle; lapseni,
olet aina rakkaimpani.

Kasvojas

Mä tahtoisin edes hengittää,
ilman että joku rintaa puristaa,
jonka vuoksi niin paljon ahdistaa.
Voisitko sä auttaa,
etkä koko ajan kasvojas piilottaa.

"Meillä ei oo mitään oikeutta kuin mennä helvettiin ilman Jeesusta!"

Se lause herätti minut. Olin vuosia käynyt nuortenilloissa ja tiesin, että Jeesus oli kuollut syntieni puolesta. Mutta en ollut oikeasti ottanut vastaan Jeesusta sydämeeni. Ajattelin, että voin pitää Jumalaan kohteliaan etäiset välit. Mutta onneksi minut pysäytettiin ja tämä ajatus istutettiin sydämeeni. Tajusin, ettei minulla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin Jeesus. Ilman häntä olin menossa helvettiin kuin pikajuna, joka kiitää eteenpäin kohti määränpäätään.
     Luulin, että suhde Jeesuksen kanssa olisi kuin pakkoavioliitto. Joutuisin luopumaan asioista, jotka tuottivat minulle nautintoa, ja etten saisi mitään tilalle. Mutta kun oikeasti tutustuin Jumalaan, minä tajusin, että hän oli antanut ne kaikki käskyt vain suojellakseen minua kaikelta sellaiselta, joka satuttaa minua. Ehei, Jumala ei ole ilonpilaaja, hän on suojelija. Kaikki hänen säädöksensä on säädetty vain ja ainoastaan rakkaudesta meitä kohtaan. Eihän nyt kukaan äiti kiellä lastaan menemästä syvän ojan reunalle siksi, että haluaisi kiusata lastaan, vaan yksinkertaisesti siksi, koska syvän ojan reunalla on vaarallista ja lapsi saattaa pudota ojaan.
    Aina ennen ajattelin, että tulen paremmaksi uskovaiseki, mitä enemmän saan tietoa kaikesta. Mitä enemmän muistan Raamatun jakeita ulkoa ja mitä enemmän rukoilen ja luen Raamattua päivisin, sitä paremmin elämäni tulee menemään. Luulin, että kristinuskossa on kyse tiedosta. Mutta miten autuaallisen väärässä olinkaan. Kaiken tämän pointti ei ole tieto, vaan suhde. Elävä suhde kaikkivaltiaan maailman Luojan kanssa.
     Silloin, kun vasta oivalsin näitä asioita, luulin, että ennen pitkää Jeesuksen ristintyön merkitys häviää ja minun pitää alkaa omin voimin ponnistelemaan eteenpäin. Onneksi olin siinäkin asiassa väärässä. Jeesuksen ristintyön merkitys ei häviä koskaan, vaikka me tekisimme mitä tahansa. Se pysyy aina samana ja me saamme aina palata takaisin likoinemme ja synteinemme ja anoa armoa. Ja se siinä on hienoa, että armoa riittää. Sitä on niin ylitsevuotavan paljon, etten voi edes käsittää sen määrää. Se on jotain suunnattoman ihmeellistä ja ihanaa.
     Ennen mä tahdoin itselleni sitä tätä ja tuota, rukoilin Jumalaa, että anna mulle tämä ja tämä, niin mä tuun onnelliseksi. Mutta onneksi Jumala opetti mua ja kertoi sen, että ensin mun pitää etsiä Jumalaa ja vaeltaa Jumalan yhteydessä, silloin mä saan kaiken, mitä tarvitsen. Jumala pitää huolta, eikä hän koskaan hylkää. Hän on aina meidän kanssamme ja Hän aina rakastaa meitä. Ilman häntä meillä ei ole mitään.

Vain sinä

Sinun kanssasi kaikki on niin helppoa,
kaikki on selvää ja yksinkertaista.
Voin sanoa sinulle mitä tahansa,
ja tiedän, ettet katoa kertomatta.
Vain sinun kanssasi,
tunnen vihdoin eläväni.

Luojaa taivaan ja maan

Sinua minä huudan yöllä,
kyyneleeni nielen päivällä.
Pyydän sinua ojentamaan kätesi,
luomaan minuun rakastavat kasvosi.
Pyyhi sinä minun kyyneleeni,
ota pois kaikki suruni.
Kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan,
jotta voisin iloiten ylistää sinua, Luojaa taivaan ja maan.

Kädestä

Tänään tahtoisin vain huutaa ja raivota,
itkeä ja paiskoa tavaroita.
Kaikki tuntuu niin sekavalta,
kukaan ei osoita suuntaa oikeata.
Vaikka minne askeleeni suuntaisin,
taitaisin silti valita väärin.
Missään ei ole mitään järkeä,
voisitko sä auttaa ja ottaa mua kädestä?

Oletko täällä

Mä tahtoisin kertoa niin paljon,
ja toisaalta sinetöidä huulteni taakse kaiken.
Tahtoisin nähdä, oletko sen arvoinen,
oletko kuuntelija niiden kaikkien salaisuuksien?
Oletko sitä, mitä luulen,
vai oletko jotai muuta, josta vasta myöhemmin kuulen?
Oletko täällä huomenna?
Oletko täällä aina?
Haluaisin, että kuiskaisit korvaani;
oletko täällä minun vuokseni?