maanantai 30. maaliskuuta 2015

Riekaleet

Se surullisen kuuluisa rakkaustarina
Kun juoksen pois paikalta
särjettynä ja lyötynä
pieni ääni päässäni sanoo

Mitä minä sanoin

TURPA KIINNI

koitan hengittää nyyhkäyksieni lomassa
silmäni turpoavat punaisiksi
kyynelet tipahtelevat housuilleni
muodostaen kuin musteläikkiä

Miksi koskaan uskoin
olevani tarpeeksi
Sinun unelmasi
liitävät korkealta ylitseni

Miten ikinä uskoin
että alle puolet
riittää sinulle

Ja vaikka kuinka tiedän,
että meidän tulevaisuuteemme
ei olisi koskaan kuulunutkaan
omakotitaloa, pellavapäisiä lapsia
Minä silti haaveilin niistä

Joskus vieläkin mietin,
mitä jos.

Vaarallisia seikkailuja
minä mukautumassa maailmaasi
silmäni olisivat tummemmat
kehoni olisi kuten sinun
emmekä me koskaan pysähtyisi
juoksisimme hengästymiseen asti
Kun keuhkomme melkein repeäisivät
olisimme hetken kuten muut
ja sitten juoksisimme jälleen

Minä en koskaan päässyt sinne asti

Kuivaan kyyneleeni ja pesen kasvoni
Olen virallisesti revitty irti
Ehkä joskus
riekaleet palaavat paikoilleen

torstai 26. maaliskuuta 2015

Susi

"Kuu johdattaa tiesi"

pimeä metsä, vailla valoa
pienetkin rasahdukset
sydämesi villiintyy

kiiluvat keltaiset silmät
näkevät sielusi pohjaan
kun se astelee lähemmäs
kuun kelmeä valo
saa sen kauneuden loistamaan

etkä sinä osaa pelätä

se katsoo sinua
istuu viereesi
upotat kätesi sen pehmeään turkkiin
kuiskailet sille salaisuuksia
kauan sitten unohdetulla kielellä

kun nukahdat sen selkää vasten
se kertoo sinulle tarinoita
kuinka sinäkin joskus
olit hänen kaltaisensa

kun aamu alkaa kajastaa
sinä tiedät, ettei mikään ole enää ennallaan

uinuva susi sisälläsi
on roihahtanut liekkeihin
ja kuu johdattaa sinut
rakkaimpiesi luo

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aamun kajastus

Aamun kajastus
pyyhkii sinut pois
kuin haalean pilvenhattaran
joka utuisuudellaan
ahdisti niin kovin

Voisimpa puhua kauniisti
ja kertoa kauniita sanoja
olla välittämättä tunteesta

mutta helvetillisessä unessani
oli olemassa syvä yhteys
ja kosketus, joka kihelmöi

todellisuudessani
et onneksi ole helvetistä
olet vain ihminen
johon annan välimatkan kasvaa

enkä enää huomenna
aio koskaan nähdä sinua

torstai 19. maaliskuuta 2015

Sulje suusi, tanssi

Sydämesi puristuu kasaan
haukot henkeäsi
et osaa enää hengittää
rintaasi ahdistaa
etkä tiedä, miten jatkaa

Rakastit häntä.
Sinä todella rakastit.
Kun viimeinenkin kipinä
on tukahdetettu sammuksiin,
sinä et jaksa välittää.

Kun toinen, yhtä maahan lyöty
suurien sanojen taakkansa kanssa
saapuu kattohuoneistoosi
sinä olet lohduttaja

ei, et pyyhi kyyneleitä,
etkä tarjoa olkapäätä
mutta tarjoat maailman.
Tämän maailman lohdutuksen,
joka on parempaa kuin missään muualla.

Ei, ei se ole kaunista,
mutta täällä
se on ainut tapa
pitää sydämensä hiljaa

Kovimman kautta

"En tahdo olla yksin"
sammuva kynttilä
illan pimeät varjot
jotka piirtävät sulavat liikkeenne
jumalalliseksi taideteokseksi

Kun romantiikka ympäriltä hajoaa,
todellisuus iskee tajuntaan,
valta ei olekaan onnea.
Jotkut tiesivät sen aina
sinä opit kovimman kautta

juuri siksi
juuri tänä iltana
sinun kyynelistä kostuneet silmäsi
eivät näe mitään muuta
kuin kaksi rikkinäistä sydäntä
jotka tahtovat
vain yhden ainoan hetken.

Yhden pienen hetken,
jolloin ymmärretään

ettei se tästä paremmaksi muutu

sulaudut karuun maailmaan

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Luvuista kirjaan

Sinun elämässäsi
minä olin vain luku
Yksi pieni valloitus
niiden muiden joukossa
tiesit oikeat sanat,
oikeat sävelet
eikä ollut muuta vaihtoehtoa
kuin pudota käsivarsillesi
ja kun nimeni on yliviivattu listastasi
siirryit seuraavaan

Minulle
olit kokonainen kirja
kuinka kipeästi edelleen
voit repiä minun elämääni
sieltä kaukaa menneisyydestä
pienillä terävillä kynsilläsi
edelleen muistoissani
raastat minut hajalle

Miksi toisen täydellinen onni
on toiselle vain yksi muiden joukossa

Älä kadu mitään

Tuhlattavaksi asti aikaa
on meille annettu

suuret kyyneleet
eivät koskaan päätyneet
meidän sieluihimme

pienen pienet huulipunan jäljet
johdattavat tiesi
yhä uudelleen ja uudelleen

sinä olet liian onnellinen
ollaksesi pahoillasi

olet liian kaunis
katuaksesi mitään

olet vihdoin oma itsesi
tyhjyys on täyttynyt

onni on suurempaa
kuin ne tuhannet kyyneleet