Se surullisen kuuluisa rakkaustarina
Kun juoksen pois paikalta
särjettynä ja lyötynä
pieni ääni päässäni sanoo
Mitä minä sanoin
TURPA KIINNI
koitan hengittää nyyhkäyksieni lomassa
silmäni turpoavat punaisiksi
kyynelet tipahtelevat housuilleni
muodostaen kuin musteläikkiä
Miksi koskaan uskoin
olevani tarpeeksi
Sinun unelmasi
liitävät korkealta ylitseni
Miten ikinä uskoin
että alle puolet
riittää sinulle
Ja vaikka kuinka tiedän,
että meidän tulevaisuuteemme
ei olisi koskaan kuulunutkaan
omakotitaloa, pellavapäisiä lapsia
Minä silti haaveilin niistä
Joskus vieläkin mietin,
mitä jos.
Vaarallisia seikkailuja
minä mukautumassa maailmaasi
silmäni olisivat tummemmat
kehoni olisi kuten sinun
emmekä me koskaan pysähtyisi
juoksisimme hengästymiseen asti
Kun keuhkomme melkein repeäisivät
olisimme hetken kuten muut
ja sitten juoksisimme jälleen
Minä en koskaan päässyt sinne asti
Kuivaan kyyneleeni ja pesen kasvoni
Olen virallisesti revitty irti
Ehkä joskus
riekaleet palaavat paikoilleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti