Pyydän

Otteeni irtoaa. Kerta toisensa jälkeen. Kun luulen tuntevani hänet, hänen salaisuutensa rakentavat muurin välillemme. Sen sumuisen seinän läpi on vaikea nähdä syitä, miksi hän on kuin kuu.
   Jos piilottaa itsestään aina puolet, ei voi olla varma siitä, onko tuntemani ihminen täydellisesti hän, joksi häntä luulen.
   Suuret vihreät silmät jotka katsovat minua vietellen mukaansa. Fuksialla väritetyt huulet kuiskailevat sanoja, enkä voi irrottaa, vaikka tahtoisin.
   Vaikka tahtoisinkin pitää kaikki langat käsissäni, sinä suloisesti vedät yksitellen ne pois käsistäni.
Antaudun johdatettavaksi hämärään tulevaisuuteen, ja opettelen elämään tietämättä, mitä  huominen tuo tullessaan.
   Ole minun tieni. Ole minun.
   Pyydän.