keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Vaarallinen

Beibi kyllä täällä tarkenee
sä kuiskasit mulle, kun mä en uskaltanu tulla sun mukaan kylmään tammikuun yöhön. Sun punaset huulet ja kaarevat liikkeet sai mut haluamaan lisää ja mä velloin siinä tunteessa, et mitä vaan voi tapahtuu.
Mun kaverit varottelee, et
se tyttö on flipperi, se itkee ku siit on hyötyy
ja et se jättää mut heti, ku se saa musta sulan hattuun. Mut ne ei nää sua mun silmillä, ne ei nää, kuinka paljon mä rakastan ja kuinka paljon sä katsot mua ja suutelet mun sielua. Joskus mä
huudan, että anna armoa,
koska mä en kestä sitä kosketuksen määrää, jota mä saan sulta. Sä et jättäis mua rauhaan, vaikka sua uhattais aa koo neljäseiskalla ja sit sä leikitellen kuiskaat mulle:
"sä oot se mies, josta äiti varottaa"
ja isket mulle silmää. Sit sä lähet kauemmas tanssimaan ja kiilaat kahen miehen väliin ja katot mua koko ajan suoraan silmiin ja sä houkuttelet mua olemaan mustasukkanen ja jokanen sun liike saa mut kattomaan sua enemmän
ja mun silmät vastaa no hitto miks ei.
Ja niin mä lähen siihen leikkiin mukaan, joka on mun elämäni paras peli ikinä. Vaikka mä nyt alan jo aavistaa, et mä tuun katkerasti häviämään tän, mä en halua lopettaa. Jos tää rikkoo, niin antaa rikkoo sit kunnolla.
"Kyllä kaikki tietää, et vien sut pois täältä"
huudan musan yli ja sä katot mua ihanku oisin pöljä ja sä laitat sun sormen mun huulille ja sanot "shh" ja lähet hakeen lisää soodaa. Mä
haluun sua enemmän ku ne helvetis haluis jäävettä
ja mä en pysty enää irrottaan mun katsetta susta, vaikka haluisin. Sä oot niin täydellinen, et mä mietin joskus, et miten sä koskaan iskit silmäs muhun niin lujaa, ettet enää päästäny irti. Joskus musta tuntuu siltä etten
uskalla sanoo enää sanaakaan
ettet sä vaan lähtis pois. Sä tuut mun lähelle ja pidät kiinni mun niskasta ja annat sun ripsien silittää mun poskea ja kuuman hengitykses kutittaa mun rintaa ja mä mietin, et sä oot täydellisin jumalattarien luomus koskaan ja et mä oikeesti olisin valmis vaikka rikkomaan ton pullon ja viiltämään sillä jonkun kurkun auki, että saisin pitää sut. Siis oikeesti, miten hulluksi sä teet mut?
Ja silti mä koko ajan pelkään et
saan kyyneleet valumaan sun silmistäs
ja sinä päivänä ku sen teen mä tajuun, ettet sä rakastanu mua ja et mä olin se fakin sulka hattuun, pikku poika jolla sä vaan leikit ja jonka elämän onnellisin aika kaikesta paskasta huolimatta oli se, kun sä otit mun elämän kätees ja revit siihen punasilla kynsilläs viiltoja, jotka näyttää niin rumilta, mut joiden tekeminen tuntui silti niin hyvältä, et vaikka mä nyt tiedän, miten sä satutat mua, mä tekisin sen kaiken uudestaan, koska mä tietäisin alun alkaenkin et
sä oot just se väärä
ja just siks se tuntuu niin hyvältä koska minkään ei kuulukaan olla oikein. Niinku oikeesti.

Leikki

Sä et oo se viimeinen, sun pitäis se jo tietää.
Sun ois pitäny tajuta se aikapäiviä sitten. Hölmö nainen. En mä jämähdä paikalleni, kun maailma on auki mun edessä.
Eilen olin lähös ja pakkasin jo kamoja,
mut sit näin ne samat koiranpennun silmät, jotka tuijotti mua niin anelevasti, etten taaskaan nostanut kytkintä ja lähtenyt. Vaan istuin sohvalle sun viereen, otin sut kainaloon ja silitin sua.
Saattaa olla et mä ainoastaan sekoilen,
ja paljastuu vielä joku päivä, etten mä lähe pois tästä asunnosta, mut
eipä musta taida silti tulla pariasi,
vaikka jäisinkin. Niinä iltoina, kun mä oon ollu lähössä, mut kauheen tappelun jälkeen jään aina kotiin, sä kuiskaat:
"ilman sua tätä ilmaa ois ihan liian vaikee hengittää"
ja se salpaa mun sisällä jotain, vaikka mä aattelen, et sun ja mun aika on jo ohi. Mut silti joku tuol mun niin sanotussa sydämessä menee lukkoon, kun sä niin selvästi sanot tarvitsevas mua. Ja sillon, kun sä oot heikko ja sanot ne sanat, sä teet musta heikon ja saat mut melkein sanomaan et
jos sä et kaipaa ratkasuu, anna mun olla sun ongelma.
Mut en mä ikinä sano sitä. Koska mä oon aina lähössä. Mä oon aina suunnittelemassa lähtöä ja aina suunnittelemassa seuraavaa viikkoa, jolloin mä oikeesti teen sen ja vaan lähen. Mä taidan olla ihan kauhee, kun niiden itkusessioiden jälkeen mun tekis mieli sanoaa sulle, et oon
nähny paremman näköst jengii nostettuna joesta.
Mut en mä haluu olla niin julma. Mä silti välitän susta. Sähän oot nätti ja mukava. Ja susta tulee vielä hyvä vaimo jollekulle sellaselle, joka tahtoo sitoutua. Joskus on sellanen fiilis, et mun tekis mieli
verhoutua valheisiin
ja luvata, et mä tuun takas, vaikka en ois tulossa. Sillon se lähteminen ois sata kertaa helpompaa. Mut ku mutsi opetti, ettei saa valehdella. Vaikka ois kuinka kusipää, niin ei saa valehdella. Ja siks mä pyörin täs oravanpyöräs, koska mä en valehtele ja kun mä sanon, et nyt mä lähen, niin sä upotat kynnet mun lihaan ja sanot et älä mee. Aina kun mä oon kaupungilla tai kuppilas tai ostaril tai missä ikinä, niin mä oikeesti
vahingossa sut unohdan,
ja musta tuntuu siltä et
mun sydämellä on dementia.
Vaikka se onkin ihan typerä sanonta ja ajatus, mut sillon ku mä en oo sun kanssa, niin mä en muista sua, eikä meidän yhtesellä elämällä oo mulle mitään väliä. Ja sit kun mä tuun humalassa kotiin ja oon täydellisen unohtanu sen, et mä en pääse pakoon ja sammun uneen niin sit kuuden tunnin päästä
auringon paiste pakottaa mut suhun heräämään
ja siinä sä taas makaat mun vieressä ja mä silitän sun selkää ja sun hiuksia niinku joissaki rakkausleffoissa ja sit mä suutelen sun päälakee ja aattelen niinku joka ikinen sunnuntai aamu et
mun on pakko jättää tää leikki tähän, vaikka järki huutaa jää.
Ja sit mä muka lähen mut käyn vaan hakees take away ruokaa koska en silti osaa lähtee ja oon niin tottunu tähän meidän sairaaseen peliin, etten osaa enää luopuu siitä.

Enkeli vai paholainen?

Sä menit vaihtaan pirkan oltermanniin,
eli halvemmasta parempaan. Niin sanoakseni. Mutta kulta, ei se aina mene niin, että
meitä huppupäisii rappiolapsia
pidettäisiin huonompina kuin muita. Olet väärässä, kun luulet kalliin hinnan tekevän sinusta onnellisemman. Minulla olisi ollut kaikki, mitä sinä olisit tarvinnut. Ehkä ruskea paperi ei aina riitä kultaisen rinnalla, vaikka sisällä olisi samaa tavaraa.
Se tekee kipeää kun elefantin painon alle jää.
Jos näin vertauskuvallisesti puhuttaisiin. Kyllä se sattui, ja aivan jumalattomasti sattuikin, kun jätit minut yksin. Mun
frendit ei tuu ikin ymmärtään, et sä saat mun sukat jalois pyörimään.
Ja toisaalta se on aika paskaa, koska sit ne ei tajuu sitä, kuinka perseestä on, kun sä huitelet menemään elämässäs niinku mua ei ois koskaan ollutkaan. Ja sit
mä meen liian jäihin
aina kun mä nään sut. En saa sanaa suusta ja tuijotan sua ku joku monni. En sentää niinku lahna. Sellanen mä en ikinä ollut ja sun jos jonkun pitäis tietää se. Ääliö. Mut toisaalta mä jossain syvällä "diipissä" sisimmässäni tiiän, et
jos oisin jäänyt oottamaan sä oisit saanut mut hiljaa katkeroitumaan.
Ja musta ois tullu se nalkuttava vaimo, joka kysyy et miks sulla meni näin myöhään töissä ja et miks sun työmatkalaukussa on mukana sellasia leluja, joita sä vitsailit jedimiekoiks. Eli vaikka sun lähtö on perseestä, mun pitää todeta et sä
et oo oikee, etkä koskaan ollutkaan.
Ja vaikka musta tuntuu silti joskus siltä, et mulla on ikävä sua, mun täytyy vaan todeta, et
sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut.
Sä tapat mut niinä hiljaisina öinä, kun mä annan periksi, kun sä
kysyt: "mitä sul on hävittävää?"
ja seisot mun oven takana kello neljä aamuyöllä. Kun sä tuut meidän entiseen yhteiseen kotiin ja otat mut kokonaan niinku sillon ennen. Sä oot oikeesti paskiainen, mut mä en pääse irti. Ja sillon, kun mä en enää jaksa, mä kelaan sitä, ootko sä
enkeli vai paholainen? Sä saat mut huutaan aamen.
Ja siks mä en tiedä, mitä tehdä.