Enkeli vai paholainen?

Sä menit vaihtaan pirkan oltermanniin,
eli halvemmasta parempaan. Niin sanoakseni. Mutta kulta, ei se aina mene niin, että
meitä huppupäisii rappiolapsia
pidettäisiin huonompina kuin muita. Olet väärässä, kun luulet kalliin hinnan tekevän sinusta onnellisemman. Minulla olisi ollut kaikki, mitä sinä olisit tarvinnut. Ehkä ruskea paperi ei aina riitä kultaisen rinnalla, vaikka sisällä olisi samaa tavaraa.
Se tekee kipeää kun elefantin painon alle jää.
Jos näin vertauskuvallisesti puhuttaisiin. Kyllä se sattui, ja aivan jumalattomasti sattuikin, kun jätit minut yksin. Mun
frendit ei tuu ikin ymmärtään, et sä saat mun sukat jalois pyörimään.
Ja toisaalta se on aika paskaa, koska sit ne ei tajuu sitä, kuinka perseestä on, kun sä huitelet menemään elämässäs niinku mua ei ois koskaan ollutkaan. Ja sit
mä meen liian jäihin
aina kun mä nään sut. En saa sanaa suusta ja tuijotan sua ku joku monni. En sentää niinku lahna. Sellanen mä en ikinä ollut ja sun jos jonkun pitäis tietää se. Ääliö. Mut toisaalta mä jossain syvällä "diipissä" sisimmässäni tiiän, et
jos oisin jäänyt oottamaan sä oisit saanut mut hiljaa katkeroitumaan.
Ja musta ois tullu se nalkuttava vaimo, joka kysyy et miks sulla meni näin myöhään töissä ja et miks sun työmatkalaukussa on mukana sellasia leluja, joita sä vitsailit jedimiekoiks. Eli vaikka sun lähtö on perseestä, mun pitää todeta et sä
et oo oikee, etkä koskaan ollutkaan.
Ja vaikka musta tuntuu silti joskus siltä, et mulla on ikävä sua, mun täytyy vaan todeta, et
sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut.
Sä tapat mut niinä hiljaisina öinä, kun mä annan periksi, kun sä
kysyt: "mitä sul on hävittävää?"
ja seisot mun oven takana kello neljä aamuyöllä. Kun sä tuut meidän entiseen yhteiseen kotiin ja otat mut kokonaan niinku sillon ennen. Sä oot oikeesti paskiainen, mut mä en pääse irti. Ja sillon, kun mä en enää jaksa, mä kelaan sitä, ootko sä
enkeli vai paholainen? Sä saat mut huutaan aamen.
Ja siks mä en tiedä, mitä tehdä.