Syntymäpäivä. Päivä vuodesta, jolloin ihminen saa enemmän huomiota kuin koko vuotena yhteensä. Silloin ystävät ja sukulaiset kirjoittavat facebook seinälle onnittelun vanhenemisesta. Toiset haluavat olla henklökohtaisempia ja laittavat whatsapp viestin. Ja tietysti ovat ne, jotka keräävät kasaan kaikki kamalimmat sinusta otetut kuvat ja läimäisevät ne facebookiin. Ihania onnitteluja jokainen.
Päivä, jolta odotetaan enemmän kuin muilta. Sille asetetaan odotuksia. Odotuksia, joita se ei välttämättä pysty edes täyttämään, mutta asetamme niitä silti.
Odotuksia tai ei, kaksi viimeistä huhtikuuta ovat olleet elämäni kamalimmat kuukaudet. Niin toissa- kuin viimevuonnakin elämäni surkeimmat ja kamalimmat asiat tapahtuivat huhtikuussa, syntymäpäiväni ympärillä. Menetin enemmän kuin ikinä halusinkaan ja sairastelin enemmän kuin olisi uskonut olevan mahdollista. Koska siitä oli melkein jo tullut kaava, odotin sitä samaa tällekin huhtikuulle. Mietin, että mitä vielä pahempaa ja kauheampaa tänä vuonna huhtikuussa tapahtuisi. Varauduin siihen henkisesti. Odotin kipua ja pettymyksiä. Mutta jotain tapahtui; niitä ei tullutkaan.
Kuun alussa sairastelin, mutta sain aikaa itselleni. Aikaa lukea pääsykokeisiin ja katsoa pari sarjaa aivan loppuun asti HBO nordicilta. Sitten lähdin Helsinkiin pariksi yöksi, vietin yhden ikimuistoisimmista reissuistani. Eikä vähiten siksi, että sain olla liikkeellä parhaan ystäväni kanssa. Saimme olla kaksi päivää ihan kahdestaan, seikkailla stadissa ja nauttia siitä, ettei kummallakaan ollut kiire pois toisen luota. Jumala on siunannut minua monilla ihanilla ja tärkeillä ihmisillä, joita ilman en pärjäisi. Ja hän on todellakin yksi niistä.
Parasta tässä kuussa on kuitenkin olleet sanat. Jotkut sanat olivat sellaisia, joita en olisi koskaan tahtonut kuulla. Jotka kuitenkin kääntyivät voitoksi, rakkaudeksi. Toiset sanat olivat vitsejä ja läpänheittoa, joiden vuoksi nauroin kippurassa ravintolan edessä Helsingissä, kotona ja solussa. Osa sanoista oli ystävällisiä muistutuksia siitä, että minulla on niin ihana mies. Rakkaampi ketään. Mutta tärkeimmät sanat olivat ne, jotka sain eilen. En unohda niitä koskaan, ja kertaan niitä mielessäni, kunnes kuolen.
Muistan joskus, kuinka rukouksessa sanoin Jumalalle "miksi?". Ja muistan Jumalan vastanneen: "Minä korvaan tämän sinulle moninkertaisesti."
Tämä on yksi niistä kuukausista, kun tuntuu siltä, että minulle todellakin on korvattu kokemani kipu. Moninkertaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti